Menneitä muistoja

Saimme Leon kanssa viimein todistuksenkin siitä, että olemme menneet naimisiin. Naimisiin mennessä sanottiin, että sen saamiseen menee normaalisti 40 päivää, mutta että kiirehtisivät, koska tarvitsisimme sitä toisenkin valtion viranomaisia varten. No toisin kävi. Ei ihan viittäkään kuukautta mennyt, mutta paperi on nyt olemassa. Suomen viranomaisten silmissä ei kuitenkaan vielä naimisissa olla, ennen kuin tuo paperi on käännätetty ja laillistettu sekä toimitettu tänne. 

Lisäksi vielä joitakin muistoja matkalta, että voi itsekin muistella, että miltä tuntui valua hikeä koko ajan sen sijaan, että nyt tärisee kylmästä ja lämmittelee leivinuunin edessä. 

Se riisi. Sitä syödään siis sekä lounaaksi että päivälliseksi. Ja monesti nämä ovat päivän ainoat ateriat. Ainakin meidän taloudessa. Itse toivoin myös aamiaista, joten hain leivät ja mehun. Riisi ei suinkaan ole sellaista näppärää kaupasta haettua riisiä, joka on puhdasta ja nätisti pakattua. Riisi ostetaan omaan muovipussiin ja sen seassa on vielä muutakin kuin pelkkää riisiä. Ennen keittämistä kannattaa siivota seasta pienet mustat jyvät sekä jotkin toiset siemenet. Tai vaihtoehtoisesti niitä joutuu kaivelemaan valmiista riisistä, jottei hampaat halkea. Lisäksi vaihtelevasti joukossa on heinämäistä lisuketta, joka irtoaa helposti huuhtelemalla. Joka tapauksessa tähän projektiin kuluu aikaa yllättävän paljon. Itse kaivelin näitä ylimääräisiä riisin seasta usein oven raossa istuskellen parhaassa valossa.

 

Kuten aiemmin kerroin, niin erilaisten ruokatarvikkeiden löytäminen oli todella kiven alla. Ja lähes aina ne löytyvät tuttavien kautta. Joku on onnistunut hankkimaan riisiä ja myy sitä sitten tuttavilleen. Olin pyytänyt Leolta kananmunia, koska itse olisin mieluummin syönyt niitä kuin lihaa. Suomalaisia läskittömiä, jänteettömiä, nahattomia ja rustottomia lihoja syöneenä en kerta kaikkiaan saa syötyä kaikkia niitä ruhon osia, joita paikalliset syövät ja näin ollen koin noloksikin jättää lautasen reunalle niin paljon vielä syömäkelpoista tavaraa. No kananmunia ei sattunut nyt olemaan tarjolla. Viimeisenä aamuna olin hakemassa aamiaista ja matkan varrella itselleni tuntematon mies pysäytti minut. Kertoi, että sinä et varmaankaan tiedä minua, mutta minä tiedän sinut. Leo oli kysellyt häneltä kananmunia ja nyt niitä olisi tarjolla jos ottaisin. Tietysti otin. Ylpeänä kananmunakennon omistajana kävelin kotiin todella hitaasti. Kenno oli käytössä kuka tietää kuinka monennen kerran ja laidat vähän repsottivat. Tai vähän enemmän oikeastaan. Niin paljon, että jouduin pitämään jokaisesta reunan kohdasta kiinni, jotta munat eivät leviäisi pitkin katuja. Matkan varrella minut pysäytettiin useammankin kerran ja kysyttiin, että mistä olen kananmunani hankkinut. Naapuritkin vielä hämmästelivät useamman naisen voimin, että miten olin sellaisen löydön tehnyt. No minä en ehtinyt kananmunista nauttimaan, mutta jäivätpähän Leolle syötäviksi tuleville päiville. 

Naapurin kananpojat kasvamassa.

Yleensä ruokatarvikkeet ostetaan omaan muovipussiin. Joskus aiempina vuosina olen vain katsellut, kun kotien parvekkeilla on pestyjä muovipusseja kuivamassa. Ei ole ollut aiemmin itsellä tarvetta niitä pestä. No nyt tuli sekin tarve. Lihapussit pesin, mutta laitoin roskapusseiksi. Sen sijaan riisipussit, leipäpussit, hedelmäpussit ja muut olivat moneen kertaan käytettävää tavaraa. Yhden kerran haimme myös jäätelöä paikallisesta Coppelia-jäätelöbaarista. Muovipussiin luonnollisesti sekin. Joskus ennen koronaa kävimme siellä syömässäkin ja silloin paikanpäällä syödyt jäätelöt sai lautaselta, mutta muistan, että otimme silloinkin vielä kotiin vietäväksi jäätelöä muovipussiinkin. Matanzasin Coppelia oli muuten remontoitu täysin sitten edellisen vierailun. Uusikin tyyli on kuitenkin hyvin perinteistä henkeä huokuvaa.

Puistoon olivat tulleet myös uudet tuliterät keinut istuskelua varten.

Aiemmin kerroin, että vaihdoin rahani kadulla paikalliseen valuuttaan. Muutama viidenkympin euroseteli vaihtuivat puoleen muovikassilliseen rahaa. Harmittaa, että tästä jäi kuva ottamatta. Leo naureskeli, että nyt kun sähköt menevät, voit ottaa tukun rahaa ja tuulettaa sillä. On Kuubassakin suurempiakin seteleitä, mutta minä sain rahani varsin pieninä seteleinä. pääosa oli 20 seteleitä, joka vastaa alle euroa. Katukurssilla se oli noin 30 senttiä. Tavallisessa kaupankäynnissä sillä ei ollut suuremmin merkitystä, vaikka rahat olivatkin pieniä. Sen sijaan avioliitosta perittävä maksu oli lähes 20 000 pesoa. Vaikka valitsimme vain suurimpia seteleitä tämän luvan maksamiseen, niin rahakasa oli varsin massiivinen. Avioliittoviraston rahatätillä ei kuitenkaan ilmekään värähtänyt, kun kaivoimme repusta maksuun varatut rahat. 

Muutamista matkoista reissun varrelta jo kirjoittelinkin aiemmin. Karanteenin jälkeen ensimmäisenä päivänä kävin Havannassa tuttujeni luona. Paluumatkan sieltä tulin reittitaksilla, joka keräilee matkan varrelta kulkijoita tavalliseen autoon. En tullut yhtään katsoneeksi kyytiin hypätessä, että mikä auto oli kyseessä. Olin vain tyytyväinen, kun joku otti kyytiin tovin odottelun jälkeen. Pääsin haluamaani paikkaan ja kaivoin rahat esille. Kuljettaja kauhuissaan huudahti, että ”Laita rahat piiloon. Ei minulla ole taksilupaa ja takana on poliisi.” No niinpä olikin. Poliisi ohi ja maksu onnistui. Tämän reissun jälkeen Leo tuli minua hakemaan taksilla Matanzasista. En edes ajatellut siinä vaiheessa, että olisi ongelmaa matkustella haluamaamme paikkaan. Kyytiin istuessa huomasin, että ikkunassa oli iso kyltti: ”Via Libre, Centros de aislamientos”. Eli tällä autolla saa ajella vapaasti ja sillä kyyditään karanteenikeskusten asukkaita. On kyllä ihme, että kukaan on ajatellut, että jos tällaisen lapun joku taksi saa ikkunaansa, niin että sillä ei ajettaisi sitten laittomia ajoja varsinaisten työajojen jälkeen. Lappu oli kyllä myös niin helposti itse kirjoitettavissa, että jos olisin ennen Kuubaan menoa tiennyt, niin olisi kannattanut tulostaa niitä muutama matkaan mukaan 😁

Alkureissusta sähkökatkoja oli siis pääosin päivisin, kuten aiemmin kirjoittelinkin. Loppureissusta niitä alkoi olla lyhyempinä myös yöaikaan. Yhtenä yönä vuorotellen heilutettiin tyynyliinaa tuulettimena, koska nukkumisesta ei joka tapauksessa tullut yhtään mitään kuumuudessa. Leo oli hämmästellyt kirjoittelemiani blogitekstejä ja naureskeli, että no nyt on taas sinulle tarinaa kirjoitettavaksi. Juu kyllä, lisätään tämäkin kirjoitettavien asioiden listalle.

Aika moni on varmasti kuullut uutisista, kuinka kesällä on kuubalaisilla alkanut kärsivällisyys rakoilla kaiken puutteen keskellä. Ja sen keskellä, että hallinnon koronanhoitoon ei olla oltu erityisen tyytyväisiä. Kuubalaisten oma rokote on otettu käyttöön ja nyt marraskuussa noin 70 prosenttia kansasta on täysin rokotettu kolmella pistoksella. Venäläiset ovat kuitenkin saaneet viettää lomaa maassa ilman karanteenia. Ja vaikka heidät on määrätty vain tietylle alueelle maassa, niin virus on sieltä levinnyt paikallisten mukana lähialueille. Olisi se varmasti aikanaan levinnyt muutenkin, mutta kaiken muun sulkemisen ja varovaisuuden keskellä tämä tuntui kaikkien mielestä varsin epäoikeudenmukaiselta. Ja puutetta on siis nyt ihan kaikesta. Ei ole ruokaa ja lääkkeitä on ruokaakin vähemmän. Sähkökatkot ovat jatkuvia. Vettä sentään tulee entiseen malliin, mutta sitäkään ei tule koko ajan. Esimerkiksi Matanzasissa vettä tulee hanasta yleensä aamusta alkuiltapäivään. Kotona on sitten erilaisia astioita, joihin sitä varataan esimerkiksi vessan vetoa ja kylpemistä varten. 

Peseytymistä varten on ämpärillinen vettä. Siihen lämmitetään kattilallinen lämmintä vettä sekaan ja siitä sitten vaan muovipurkilla vettä niskaan. Tai käytännössä monesti illalla tuli tehtyä lämmintä vettä, jotta sai hiukset pestyä ja aamulla kelpasi kylmäkin vesi. Toisaalta kävi joskus kyllä niinkin, että lämmintä vettä ei saanut, kun ei ollut sähköä. 

Pyykin pesu tapahtui samassa kylpyvesiämpärissä. Ihan perinteistä nyrkkipyykkiä siis ja sen jälkeen pyykit ulkoterassille kuivumaan. Itsellä oli pyykkipulverit Suomesta matkassa, koska sen saamisessa oli myös ongelmia. 

Aamulenkkimaisemat olivat kyllä aamulenkin arvoisia. Tuollaista ylimääräistä kävelyä ei suurin osa kuubalaisista ymmärrä. Ihmettelivät, että miksi joku kävelee turhaan. Hikikin siinä tulee. No jos ei muuta, niin sai niiltä kävelyiltä ainakin kivoja kuvia. Sekä maisemia että näitä kuubalaisia valomainoksen korvikkeita. 

Kotimatka

Elsa-myrsky antoi ensin odottaa itseään paljon odotettua pidempään ja saapui lopulta perille varsin rauhallisena. Vettä satoi runsaasti, mutta tuulet olivat maltillisia Matanzasissa. Meidän naapurusto vietti iltaa saman katon alla. Tai ensin aamupäivän puolella kaikki olivat valmistautuneet laittamaan varhaista lounasta, koska ajatuksissa oli, että sähköt katkeavat kun myrsky saapuu. No sähköt menivät jo hyvissä ajoin ennen myrskyä. Samaan aikaan kun jokaisella oli eväät liedellä. Meidänkin kattilassa muhi jotain. Katsoin jo kun tuo niin sanottu lihanpala saapui taloon, että voi olla, että syön tänään pelkkää riisiä. Itse en siinä juuri lihaa nähnyt. Rasvaa, nahkaa ja ohuen kerroksen lihaa. Ja sitähän se olikin. Sitä vaan keitettiin ensin ja sitten kun siitä irtosi rasvaa, niin paistui siinä omassa rasvassaan. Eli ruokana oli friteerattua siannahkaa. Karvoineen päivineen. Yritin ensin kaapia niitä karvoja siitä irti, mutta oli sen verran haastava projekti, että päätin, että tuskin minäkään niihin tukehdun jos ei muutkaan. Ja se siis saatiin kypsäksi, koska sähköt palasivat ennen myrskyä. Ja eivät lopulta edes katkenneet myrskyn aikana.

Illalla myrskyä paossa oleville naapureille tarjoiltiin pientä naposteltavaa. Leo naureskeli, että tässä on kinkkua ja juustoa. Todellisuudessa tarjolla oli kurkkua ja banaania. Yksi naapureista teki papuja ja toinen kahvia. Oikein mukava ilta.

Seuraavana aamuna olikin sitten kotiinlähdön aika. Taksi nouti sovitusti ovelta. Muistutti vielä, että jos joku kysyy niin hän on sitten Leon serkku ja raha pitäisi antaa nyt, ettei kukaan näe, että kyydistä maksetaan. Ongelma miksi tällä hetkellä kukaan ei haluaisi ulkomaalaisia kyytiinsä, on se, että ulkomaalaisten kuljettamiseen tarvitaan erillinen maksullinen lupa, josta maksetaan kuukausittain. Tällä hetkellä kun matkailijoita ei ole maassa ollut yli vuoteen, ei näitä lupiakaan ole kenelläkään. Joka tapauksessa meillä oli nyt sentään lupa ajaa Havannaan. Leo sitä kävi hakemassa useaan otteeseen ja lopulta edellisenä iltapäivänä se saatiin oikeilla tiedoilla. Lupaa ei tosin kysytty kertaakaan missään. Vettä satoi sen verran reippaasti vielä koko matkan ajan, etteivät tarkastuspisteiden tarkastajat ilmeisesti halunneet tulla pihalle. Näin ollen ei käynyt selväksi sekään, että tarvittiinko Havannaan matkustamiseen koronatestin tulosta vai ei. Matka meni siis hyvin. Matanzasista lähdettäessä teillä oli paljon sateen mukana valunutta maa-ainesta, mutta sateesta huolimatta teitä oli puhdistamassa kymmeniä henkilöitä lapioineen. Kaupungin ulkopuolella ei ollut mitään ongelmaa myrskytuhojen kanssa tiellä. Pari kaatunutta puuta, joista pääsi helposti ohi sekä parissa kohtaa enemmän vettä tiellä. Autoja ei matkalla montaa näkynyt.

Lentoasemalla olin todella hyvissä ajoin ja ensimmäistä kertaa ikinä Kuubassa myös lähtöselvitys aukesi jo tuntia ennen luvattua. Lentoasemalla ei päässyt myöskään sisälle ennen lähtöselvityksen avautumista. Nimet tarkistettiin ovella. Seuraavaksi mitattiin lämpötila ja sitten kohti lähtöselvitystiskejä. Siellä virkailija sai vielä kerran vatsani pyörähtämään ympäri, koska ajatteli, että koronavirustodistukseni olisi vanhentunut. Vieressä istuva virkailija kuitenkin totesi sen asianmukaiseksi, joten sitten vaan koneeseennousukortteja printtailemaan. Lentoni vaihtui myöhästymisen vuoksi jälleen Havanna-Pariisi-Amsterdam-Helsinki reitille eli sama reitti, jota pitkin saavuin Kuubaankin. Lentoasemalla oli hiljaista. Yksi lento oli vasta lähtenyt ja oman lentoni jälkeen olisi enää yksi lento samana päivänä useita tunteja myöhemmin. Kansainvälisellä puolella oli siis vain oman lentoni matkustajat. Kaupoissa kävi maksuvälineenä vain eurot. Kahvilassa sai käyttää myös Kuuban pesoja. Sama kahvi, jonka kaupungilla saa 3-5 pesolla, maksoi lentoasemalla 50 pesoa. Joten jos joskus harmittaa, että Helsinki-Vantaalla kahvi maksaa tuplahinnan, niin ei sentään kymmenkertaista hintaa. Tosin tuo noin 2 euroa ei ole paljon niille, joilla on mahdollisuus yleensä matkustaa.

Lento lähti portilta etuajassa. Tulee mieleen jokin kerta, kun Kuubasta on lähdetty ja kapteeni kuuluttaa, että ollaan lähtövalmiita, mutta jotain vielä odotellaan. Hän ei tosin tiedä, että mitä. No tällä kertaa ei ollut muita lentoja häiritsemässä ja päästiin heti matkaan. Oli aika helpottunut olo. Viimeiset päivät tuntuivat kilpajuoksulta ongelmien kanssa. Leo sanoikin jossain vaiheessa, että no nyt on selvitetty yksi osa yhdestä ongelmasta ja voidaan jatkaa seuraavan kanssa. Yksin en olisi näitä saanut selvitettyä. Ei ole Kuuba tällä hetkellä maa, jonne kannattaa ensikertalaisen lähteä. Yleensä ajattelen, että asiat aina järjestyvät, mutta nyt jossain vaiheessa kävi mielessä, että ei välttämättä järjesty. Ei ainakaan niin, että pääsisin ostamallani paluulennolla takaisin kotiin. Mutta pääsin sittenkin. Taas kaikki järjestyi.

Helsingissä lentoasemalla menin suoraan koronatestiin, jonka olin varannut jo etukäteen. Sen jälkeen vanhempien kyydillä kotiin. Nukkumaan ja aamulla kun heräsin, niin puhelimessa oli tekstiviesti, jossa kerrottiin testini olleen negatiivinen. Kyllä voi asiat tehdä myös helposti.

Paluumatkan järjestelyitä

Paluumatkallekin tarvittaisiin negatiivinen koronatodistus. Näitä saa ulkomaalaiset Kuubassa muutamilta klinikoilta. Pääsääntöisesti jokaisessa provinssissa on yksi ja lisäksi Havannassa on neljä klinikkaa. Omaa asuinpaikkaani lähin klinikka on Varaderon Clinica Internacional. Tuttu paikka entuudestaan. Parhaiten muistuu mieleen vierailu siellä angiinan vuoksi. Lääkäriltä ei löytynyt muita lamppuja, joten kurkkua tutkittiin nurkassa olevan jalkalampun avulla. No mutta ei siis mitään ongelmaa. Testin saa jonottamalla ja tulokset sitten seuraavana päivänä. Paitsi että tästä muodostuikin varsinainen ongelma. Lähdin aamulla matkaan Leon luottokaverin ja tämän vaimon kanssa. Kaupungin rajalla poliisi pysäyttää ja kertoo, että tämän hetkisen koronatilanteen vuoksi kaupungista ei saa poistua ilman lupalappua. Eli käykää siinä ja siinä toimistossa hakemassa lupa sekä matkustajille että autolle. Asia selvä, ajamme toimistolle, jonka edustalla on kymmenien ihmisten jono. Moni muukin on ajatellut poistua kaupungista. Kuljettajan vaimo käy tiedustelemassa tilannetta, joka kääntyy vielä astetta huonompaan. Lupaa pitää hakea kolme päivää etukäteen arkipäivänä. Nyt on lauantai. Ja kolmen päivän päästä minun pitäisi olla Suomessa, eikä hakemassa lupalappua mennäkseni kaupunkiin, jossa voi tehdä koronatestin. Luvan voi saada viikonloppuna ainoastaan, jos perheenjäsen on kuollut kaupungin ulkopuolella. Jään miettimään, että onko näillä kaikilla tosiaan joku kuolemantapaus perheessä. Vai onko tilanne kaikilla sama, että tästä ei ollut mitään tietoa vielä edellisinä päivinä.

Kaupungista poistumiseen ei siis ole mitään laillista keinoa, joten on pakko turvautua laittomiin. Toki hetki menee miettiessä, että mikä se tapa sitten on. Mietin, että matkustan jo hankitulla luvallani Havannaan ja käyn siellä testissä, mutta jonkin tiedon mukaan provinssista ei voi poistua ilman negatiivista koronatodistusta. Ei lähdetä edes kokeilemaan sitä. Tai siis ei minulla tässä vaiheessa ollut vielä lupaa matkustaa Havannaankaan, mutta se lupa oli jo laitettu tulille. Ainoat kuljetukset, jotka kulkevat ilman tarkastuksia Matanzasin ja Varaderon väliä, ovat työpaikkakuljetukset hotelleille ja muihin toimistoihin. Sellaiseen pitäisi saada itsensä järjestettyä mukaan. Suhteita peliin ja iltaan mennessä meillä on kuljettajan nimi, bussin numero ja paikka mistä hypätä kyytiin. Lahjuksia parille hengelle bussifirmassa sekä kuljettajalle ja homma on aika hyvin hallussa. Seuraavana päivänä kuljettaja hakee sovitusti, muita matkustajia eli töihin meneviä paikallisia ei tunnu suuremmin hämmästyttävän yksi valkoinen (tai aika punainen) matkaaja. Vedän verhon ikkunan eteen, ettei näy uloskaan. Matka sujuu hyvin. Kuljettaja pysäyttää klinikan eteen ja pyytää soittamaan, kun on valmista. Varsinaista PCR-testiä ei enää voinut tehdä, koska eilisessä hässäkässä meni niin kauan, etten enää ehtisi saada tuloksia, joten on turvauduttava pikatestiin, joka olisi voimassa 48 tuntia. Testi itsessään onkin todella pikainen. Enemmän aikaa menee papereiden ja niiden tärkeiden leimojen odotteluun. Yllätykseksi testi ja paperi ovatkin ilmaisia. Yritin maksaa, mutta lääkäri (sama, joka aikoinaan tutki kurkkuani jalkalampulla) vaan iloisesti toivotti hyvää matkaa. No tämä oli iso yllätys. PCR-testi olisi maksanut 30 USD. Bussi soitetaan paikalle ja paluumatka alkaa. Muita paluumatkustajia ei ole. Kuljettaja pyytää tarkastuspisteillä vetämään verhot eteen ja painumaan alas. Näitä pisteitä on neljä matkan varrella. Pääsemme Matanzasiin ja alkaa jo vähän hymyilyttää, että tästäkin selvittiin.

Lento olisi siis maanantaina. Maanantaina saapuu myös Elsa-hurrikaani. Vuoden ensimmäinen hurrikaani. Sitä on tässä nyt seurattu useampi päivä. Se on onneksi laantumassa trooppiseksi myrskyksi tänne saapuessaan. Mutta miten mikään ei voi mennä vaan helposti ja näppärästi. Ja ei mene tämäkään. Iltapäivällä tulee viestiä lentoyhtiöltä, että lentoa on siirretty vuorokaudella. No niin. Taksi on huomiselle. Koronatestin tunnit riittävät juuri ja juuri sen takia, että klinikalla on kirjattu parilla tunnilla väärä kellonaika paperiin. Niin ja se lupalappu Havannaan. No se on nyt väärälle päivälle. Leo käy sitä toimistossa selvittämässä. Huomenna voi sitten käydä uudestaan selvittelemässä. Siis myrskypäivänä. On käynyt myös mielessä, että jos vaihtaisi itse siihen sen päivämäärän… Suomeen varasin jo koronatestin lentoasemalle. Arvostan kyllä todella korkealle taas tämän kuukauden jälkeen sitä helppoutta, jolla asiat voi hoitaa.

Illaksi kotiin. Pelataan korttia naapurin rouvan ja tyttären kanssa. Täytetään kaikkia mahdollisia purkkeja vedellä. Kylpyvettä tulee varmasti tulevina päivinä taivaaltakin, jos hanavesi loppuu, mutta juomavesi on syytä varmistaa. Puhelimien akut täyteen viimeistään yön aikana. Ja muutenkin pieniä järjestelyitä tuossa ulkoterassilla, ettei turhaan tuhoudu mitään tarpeellista. Muuta ei oikein ole tehtävissä. Myrskyn keskuksen on ennustettu pyyhkäisevän tästä yli huomenna päivällä klo 14 ja muut vaikutukset säätilassa aamukahdeksasta iltakahdeksaan. Tällä hetkellä myrsky luokitellaan trooppiseksi myrskyksi eli ei siis enää hurrikaaniksi ja se on nyt sunnuntai-iltana Kuuban etelärannikolla. Kokemushan se on tämäkin.

Arkea kotona

Herään aamulla aikaisin. Pissattaa. Könyän portaat alas. Leon kaveri näyttää nukkuvan lattialla. Pojat joivat eilen vähän rommia ja ilmeisesti ei ole jaksanut lähteä kotiin. Hyppään yli ja suuntaan vessan ovelle. Ja käännyn takaisin saman tien. Vessan lattialla makaa kuollut sika. Okei, tänään on sitten liharuokaa. Rommi-illassa oli mukana myös naapurin isäntä, joka kasvattaa sikoja katolla. Ilmeisesti tehty hyvät kaupat… Palaan takaisin sänkyyn ja tönin Leon hereille. Nyt vessa sellaiseen kuntoon, että siellä voi ulkomaalainen pissata. Lähtee kiltisti siivoamaan.

Ei paljon huonompaan aikaan olisi tämä sian saapuminen voinut tulla. Vettä ei ole tullut hanasta pariin vuorokauteen. Eilen tiskattiin ja kylvettiin sadevedellä. Jos menee vielä kolmaskin päivä ilman hanasta tulevaa vettä tai ellei ala pian satamaan, niin alkaa deodorantti pettää itse kullakin. Alakerrassa haisee jo sen verran pahalle, että en viitsi mennä ollenkaan, ellei ole pakko.

Vettä on kyllä satanutkin melkein joka päivä. Ja sitä sataa myös sisään ovista ja ikkunoista. Tai siis mitään lasi-ikkunoita ei ole, mutta reiät seinissä, joista jokaisen edessä on sitten mitä erilaisimpia virityksiä ja luukkuja. Sänkyynkin satoi vettä, mutta veljekset kävivät kattoa korjaamassa muutama päivä sitten, joten nyt sataa makuuhuoneeseen enää parista kohtaa. Ja siis ei sada koko päivää vaan yleensä iltapäivällä. Aamupäivä puolestaan on aurinkoinen ja helteinen. Lämpötila ei suuremmin laske, vaikka sataakin. Yöllä sitten on muutama aste viileämpää.

Päivän kuumuuden tukaluutta lisää se, että sähköt ovat poikki ihan jokaisena päivänä päivän kuumimpaan aikaan. Lyhyt sähkökatko kestää pari tuntia, mutta useampana päivänä on mennyt 7–8 tuntiakin ilman sähköä. Tuuletin lakkaa ikävästi silloin pyörimästä. Ja toki ei saa lounastakaan. Ainakaan mitään lämmitettyä.

Ruoan hankkiminen on tällä hetkellä oma projektinsa. Minä saan itse vaan olla samalla kun Leo ja veljensä kiertelevät kylää etsien ostettavaa. Aina on jotain saatavilla edelleen, mutta kyllä niiden löytäminen on selkeästi haastavampaa kuin aiempina vuosina. Ja lisäksi hinnat ovat nousseet reippaasti. Riisiäkin saa ostettua kerrallaan niin vähän, että se on joka toinen päivä loppu, koska riisi on se, joka lautasen täällä täyttää. Lisäksi vähän lihaa ja nyt on syöty banaania paistettuna varmaankin jokaisena päivänä. Mangoja ja avokadoja on ollut saatavilla hyvin.

Yhden naapurin kanssa on diili, että heidän jääkaappiansa ja pakastinta saa käyttää. Niin ja minä saan käyttää myös mutteripannua. On kyllä suomalaiselta jäänyt parina päivänä kahvit keittämättä ihan vaan sen takia, että pannua pitää lainata naapurista. Jääkaapilla juokseminen on myös ihan minimissä. Jos laihdutusvinkkiä kaipaa, niin voi kokeilla, että alkaa käyttämään vaan naapurin jääkaappia. Mutta onhan se hienoa, että on paikka mihin saa ruoat kylmään. Ja naapurit ovat muutenkin todella mukavia. Onpahan minullakin edes jotain naisseuraa täällä, koska tämän talouden asukkaat ja heidän kaverinsa ovat vain ja ainoastaan miehiä.

Kanaa tulee kaupunkiin kuulemma kerran viikossa. Possunlihan löytäminen on helpompaa. Ellei sitten satu olemaan omat kanat katolla tai eteisessä, kuten useammalla naapurilla tässä. Mutta ei ne kanatkaan viikossa syömäkelpoisiksi kasva. Jonot noihin kauppoihin, joista ruokaa saa niin sanotusti normaalilla hinnalla ovat jo edellisenä iltana kymmenien ihmisten pituisia. Kuka sitten on jonottanut, myy ruokaa mahdollisesti eteenpäin kalliimmalla hinnalla. Voi myös olla, ettei puolen vuorokauden jonotus tuota mitään tulosta vaan saa palata tyhjin käsin. Lisäksi noin vuosi sitten perustettiin kauppoja, joista saa ostettua ruokaa ja tarvikkeita vain ulkomaisella valuutalla. Koska ulkomaisten rahalähetysten lähettäminen on tällä hetkellä erittäin hankalaa ja koska ei ole matkailijoita, jotka rahaa toisivat, niin paikallisten keskuudessa ulkomaisen valuutan saaminen käsiinsä on vaikeaa. Tämän vuoksi on perustettu Facebook-ryhmiä, joissa ihmiset kyselevät rahan perään. Minäkin vaihdoin omat rahani niin sanotusti kadulla. Kun hotellin vaihtokurssilla sain yhdellä eurolla 28 pesoa, niin kadulla sain samaisella eurolla 77 pesoa. Vielä edellisviikolla Yhdysvaltain dollaritkin olivat hyvä valuutta noissa valuuttakaupoissa, mutta 21.6 oli viimeinen päivä, kun niitä sai tallettaa valuuttakaupan tilille. Näin ainakin ymmärsin.

Kuubassa nämä raha-asiat ovat puhuttaneet jo vuosia, kun maassa oli vielä vuosi sitten kaksi eri valuuttaa. Toisen poistamisesta on puhuttu kauan ja nyt se viimein toteutettiin. Samalla nostettiin valtion työläisten palkkoja reilusti sekä poistettiin tietyt edut edullisten ruokaostosten suhteen. Toisaalta vaikka palkkoja jopa lähes viisinkertaistettiin, niin jos palkka oli ennen 20 € kuussa niin se ei vieläkään varsinaisesti kilpaile maailmanmarkkinoilla. Tähän päälle koronavuosi, jonka vuoksi maahan ei saada ulkomaanvaluuttaa eikä sen myötä myöskään ostettua tavaraa ulkomailta, niin elämästä on tullut varsin hankalaa ja kallista. Nekin kenellä on ollut rahaa aiemmin, ovat joutuneet käyttämään ison osan säästöistä elämiseen.

Elämä kuulostaa aika haasteelliselta ja varmasti sitä onkin. Itselläni on kuitenkin ollut täällä olosuhteisiin nähden oikein hyvät olot. En ole jonottanut ensimmäisessäkään kauppajonossa. Aamulla hoidan oman osuuteni päivän ruokahankinnoista hakemalla leivät ja ison pullon mehua. Kojun herra jo tietää mitä haluan ja saan haluamani helposti.

Häämatkalla

Vaikka matkailu Kuubassa on tällä hetkellä kovin hankalaa tai lähes mahdotonta niin pieni häämatka oli kuitenkin haaveissa. Alun perin ajatuksena oli vuokrata huone yksityiseltä ja käydä Varaderon rannalla. Taksin hankkiminen oli oma projektinsa. Sitä kyseltiin monta päivää. Kukaan ei halunnut lähteä ajamaan Matanzas-Varadero väliä ulkomaalainen kyydissään. Sitten eräänä päivänä, kun Leo oli ruoanetsintäreissulla ja minä kotona keittämässä maskeja, niin yhtäkkiä hän saapuu kotiin ja sanoo, että no nyt on taksi. Se odottaa tuossa ovella. Joten kamat kasaan ja matkaan. Ei mulla nyt tietty paljon tavaraa ollut mistä valita mukaan otettavia tavaroita, mutta siitä huolimatta matkasta jäi esimerkiksi hiusharja ja kaikki yhtään siistimmät vaatteet.

Matkan varrella selvisi, että tällä hetkellä ei kannata vuokrata yksityiseltä, koska hotellihuoneen saa lähes samaan hintaan ja lisäksi keskustan ravintolat eivät ole avoinna. Eli pysähdys Varaderon keskustassa matkatoimistossa vuokraamaan hotellihuonetta sitten. Vaihtoehtoja oli tasan yksi. Grand Memories Varadero, joka oli itse asiassa sama hotelli, jossa asuin ensimmäisen talveni Kuubassa kymmenisen vuotta sitten. Silloinen nimi oli Riu Varadero. Hotelli oli kyllä ihan mieluinen ja hinta todella kohtuullinen verrattuna puolentoistavuoden takaisiin hintoihin, kun huoneesta sai yhdeltä yöltä maksaa jopa 350 euroa yöltä, niin nyt selvisi 50 eurolla. Toki tämä onnistui ainoastaan sillä ehdolla, että varaus oli kuubalaisen nimissä. Ja sitten jollain muulla pienellä vippaskonstilla, koska meidän piti kertoa hotellille saapuessamme, että olemme osa ryhmää, jonka nimi saatiin matkaan mukaan.

Hotelli oli kiva, ranta oli ihan niin ihana kuin muistinkin, ja siis se veden lämpötila. En ole varmaan koskaan uinut niin lämpöisessä meressä tai uima-altaassa. Huonekin oli yllättävän hyvä. Ainoa mikä huvitti, oli ehkä 30 vuotta vanha kuvaputkitelevisio, josta hädin tuskin näki kuvaa. Mutta kuubalaiselle se riitti. Ensimmäistäkään valitusta hänen suustaan en kuullut sen kummemmin television kuin muidenkaan asioiden suhteen. Joten en viitsinyt huomauttaa, että joskus olen jopa Kuubassa nähnyt taulutelevision, josta äänen lisäksi näkyy kuvakin.

Tai no kuulin sittenkin valituksen häneltä. Se liittyi jonottamiseen. Kuubassahan nyt jonotetaan kaikkea, joten täällä se ei varmasti ole sen kummempi ihme, jos hotellissakin on jonoja. Mutta piti siis jonottaa ravintolaan sisään ja siellä piti jonottaa ruokia. Tuo paistettavien lihojen/kalojen/kananmunien jono on jokaiselle Kuuban kävijälle tuttu juttu, mutta nyt nämä jonot olivat myös muiden ruokien kohdalla. Buffet’ssa ei ruokia saanut ottaa itse vaan piti odottaa, että joku muu ne laittaa lautaselle. Joten jonoa jonon perään. Aamulla leipäjono, kananmunajono, hedelmäjono, mehujono ja kinkut ja juustot sentään sai yhdellä jonolla. Voitakin oli, jos osasi pyytää, siihen ei ollut jonoa, koska kaikki eivät selvästi tienneet sen olemassaolosta. Itsekin huomasin tämän vasta toisena aamuna.

Hotelleille tämä kuubalaisille halvemmalla myyminen ei kyllä varmasti tule halvemmaksi. Onpahan asiakkaita, mutta jos joskus on mietitty, että mihin ne lautaset, lasit, ruokailuvälineet jne. katoavat, niin kyllä ne tämän vuoden jälkeen ovat ihan todella kadonneet niiltä hotelleilta, jotka ovat avoinna olleet. Koska kuubalaiset puhuvat keskenään kovin helposti, niin tuolla puheenaiheena vaikutti olevan se, että mitä kukakin hotellista ottaa mukaansa. Leo päätti täyttää puolentoistalitran limupullon kalleimmalla rommilla mitä hintaan kuului. Joten osallistuin sitten itsekin ensimmäisenä iltana tähän rommin keruuprojektiin. Toisena iltana sanoin, että saa kerätä lisää, mutta minun osalta tämä keräilykampanja on ohi. Joten se jäi sitten siihen yhteen pulloon. Mutta hän puhui muiden kanssa, joilla oli lähdössä kolmeakin pulloa matkaan. Ja se, joka jäi miettimään, että kauheaa varastelua, niin onhan se, mutta tämä ulottuu ihan kaikkeen ja johtuu monesta asiasta kuten siitä, että asioita ei ole saatavilla monesti edes rahalla. Tai siitä, että palkka ei varsinaisesti riitä elämiseen. 

Meillä oli siis mukavat päivät rannalla, altaalla ja yhdessä. Aurinkokin paistoi koko ajan. Matanzasissa on satanut vettä säännöllisesti jokaisena iltapäivänä. Varaderosta katsottuna näytti siltä, että Matanzasissa satoi tuolloinkin, mutta meidän kohdalle sade ei siellä osunut.

Naimisiin

 Jotta reissulta ei ohjelma loppuisi, niin nyt on kokeiltu myös naimisiinmenoa Kuubassa. Toki se oli koko matkan päätarkoituskin. Välillä on tuntunut, että varsinainen naimisiinmeno on jäänyt jalkoihin kaikkia papereita varmistellessa. Mutta nyt kun ajattelee, että mitä siihen tarvittiin, niin lopulta aika vähän. Tilanne vaan on luonnollisesti aika ainutkertainen, joten kokemusta ei ollut.

Tätä varten tarvittiin Suomesta syntymätodistus sekä esteettömyystodistus alkuperäisine leimoineen. Näistä virallisen kääntäjän käännökset kääntäjän leimoilla, jotka on vahvistettu ulkoministeriön leimoilla ja tämän jälkeen vielä Kuuban Helsingin suurlähetystön leimoilla. Kuubasta niihin vielä hankittiin paikalliset leimat tai veromerkit tai miksi niitä nyt ikinä sitten kutsutaankaan. Postista ne sai ostettua. Nyt alkoi olla jo niin paljon leimaa, että sen selvittämiseen, että mikä on mikäkin, menee enemmän aikaa kuin varsinaisen paperin lukemiseen. Kuubalaiselle tarvittiin yksi paperi yhdellä leimalla. Tämä oli syntymätodistus. Tieto esteettömyydestä kysyttiin sitten notaarin puolesta, mutta siihen riitti ihan oma suullinen vastaus, että ei ole naimisissa. Suomessa kaikesta selvisi rahalla ilman mitään turhia odotteluita. Kuubassa tuon yhden syntymätodistuksen saamiseen puolestaan tarvittiin hieman puuhastelua. Mieheni Leo ehti sen käydä tilaamassa ennen kuin toimisto meni kiinni, mutta sitten se suljettiin asiakkailta koronan vuoksi. Työntekijät olivat kuitenkin edelleen töissä. Näin ollen paperin saaminen oli pieni ongelma, mutta sekin sitten onnistui lahjomalla työntekijä puheajalla kännykkään sekä suomalaisella suklaalla.

Avioliittotoimistossa saa vierailla maanantaisin ja perjantaisin parin tunnin ajan näin korona-aikaan. Joten heti maanantaina karanteenin jälkeen suuntasimme sinne. Tässä vaiheessa tarvittiin ulkomaalaiselta osapuolelta negatiivinen koronatodistus karanteenihotellilta, passi sekä lentolippu pois maasta. Mielenkiintoista olisi tietää, että miksi on varmistettava, että tuleva puoliso lähtee maasta pois. Virkailija otti näistä kuvat omalla henkilökohtaisella kännykällään. Vielä ei ole ihan kaikki GDPR-säännökset täällä Euroopan tasolla. Myöhemmin samana päivänä hän laittoi viestiä, että voitte palata asiaan kahden päivän päästä keskiviikkona.

Keskiviikkona suuntasimme jälleen samaan toimistoon papereinemme. Jälleen ensimmäinen mitä haluttiin nähdä, oli tuo negatiivinen koronatodistukseni. Ehdin jo pelästyä, että se ei olisikaan nyt oikea paperi, koska notaari sitä ihmetteli ja pyöritteli. Lopulta tuli kuitenkin siihen tulokseen, että oikeat tiedot siitä löytyvät, mutta Havannassa vaan ollaan paperinsäästölinjalla. Paikalliset karanteenihotellit antavat kuulemma kokonaisen paperin kokoisen todistuksen. Minä olin saanut 4 x 10 cm paperinpalan pienellä präntillä. Muissakin papereissa oli riittävästi leimoja, joten notaari kysyi, että haluatteko mennä naimisiin nyt tänään. No tuota… Oli ajateltu, että projekti vie aikaa enemmänkin, niin kysymys hieman yllätti. Joka tapauksessa ei meillä nyt ollut niitä todistajiakaan ja lisäksi puuttui hieman rahaa, koska yllättäen naimisiinmeno olikin hieman kalliimpaa kuin mitä sen piti olla. Joten sovimme tapaamisen seuraavalle aamulle. Notaari varmisteli ehkä kymmenen kertaa, että osaan varmasti kaiken espanjaksi, vai tarvitaanko tulkkia. Jäin miettimään tätä, mutta päädyin sitten illan aikana siihen, että kyllä täytyy sen verran ymmärtää. Ei kai se naimisiin meneminen voi niin erikoinen asia olla, kun suurin osa maailman ihmisistä niin tekee.

Todistajat oli jo valmiiksi mietitty, mutta heillä ei sitten ollutkaan vapaata silloin kun aika oli sovittu, joten jätin Leolle uusien etsimisen. Kuubalaiseen tapaan projekti oli hidas ja illalla yhdeksän aikaan aloin itse jo vähän huolestua, että pitääkö vain kadulta jollekin maksaa, että lähtee mukaan. Mutta ei sentään. Ennen iltakymmentä oli porukka ohjeistettu ja aikataulutettu aamua varten. Reilusti etuajassa, jotta oltaisiin sitten paikan päällä ajoissa. Aamulla todistajien kotien kautta ja kerättiin heidät matkaan mukaan. Molemmat olivat hyvissä ajoin valmiina ja sitten vain marssia kohti avioliittotoimistoa. Polkupyörätaksilla piti mennä puolimatkaan, mutta niitä ei sitten vilkkaaseen aamuaikaan ollut yhtään, joten hiki pintaan ja sandaalia toisen eteen. Perillä oltiin tunti etuajassa. Katukahvilasta aamupalaa porukalle ja sitten odottelemaan oven taakse. Tässä kohtaa oli vielä vähän epäselvää, että mitä siinä tahdon kohdassa tarkalleen kuuluu sanoa paikallisella kielellä. Mutta onneksi toinen todistajista sanoi katsoneensa elokuvia, että kyllä siinä ”si” kuuluu sanoa. No niin tämäkin oli sitten selvää.

Notaari saapui paikalle pari minuuttia yli sovitun ajan. Ensin oli vuorossa lakipykälien vuoro, että ymmärretään, että mitä tässä nyt ollaan tekemässä ja että kaikki paperit ovat oikeita eikä väärennettyjä. Nämä hoidettiin notaarin työpöydän edessä. Sen jälkeen toisen vihkimispöydän taakse, jossa todistajatkin olivat samassa huoneessa. Siellä luettiin ohjeita avioliittoon ja siis sanottiin ”Si”. Ohjeisiin kuului muun muassa se, että tulemme asumaan yhdessä tulevaisuudessa. Mietin, että jos ulkomaalaisen puolison on pakko poistua maasta, niin halutaanko siis, että kuubalaiset kaikkoavat puolisoidensa perässä pois maasta. Voi olla, että joku ohje sitten kuitenkin jäi ymmärtämättä, vaikka kiltisti nyökkäilin, että kaiken ymmärrän. Nimet paperiin. Paitsi, että sulhanen kirjoitti nimensä väärin. Notaari lähti tulostamaan uusia papereita. Varmisti vielä, että onko morsian nyt ihan varma, että haluaa naimisiin mennä. Juu on, on ja uusia nimiä paperiin ja siinä se sitten oli. Notaarille lahjaksi levy suklaata.

Oli siihen syykin, miksi Leo nimensä väärin kirjoitti. Se nimittäin lukee hänen eri virallisissa papereissa eri lailla. Nyt sen vaan piti olla niin kuin se on kirjoitettu henkilökortissa.

Mitään paperia (paitsi kuitti maksusta) ei tästä vielä saatu. Ensi viikolla voi käydä kyselemässä ensimmäistä paperia ja toinen sitten reilun kuukauden päästä.

Mitään suurempia juhlia ei ollut tiedossa. Kotiin kävellessä kohdalle sattui tuttu rouva, jolla on ilmeisesti usein viiniä kotona, joten häneltä viinipullo matkaan ja kotiin istuskelemaan toisen todistajan ja Leon veljen kanssa.

Karanteenissa

 Jos matkan teossa oli erilaisia käänteitä ja tilanteita, niin karanteenista ne ovat puuttuneet. Viisi yötä hotellihuoneessa ilman suurempia tapahtumia.

Bussikuljetuksella hyvin väljästi pääsin hotellille. Bussissa oli noin 10 matkustajaa ja paikkoja varmaan 40. Hotellissa oli kovin vaisu tunnelma. Laukut tultiin kuitenkin hakemaan bussilta suuremmalla innolla kuin koskaan ennen. Ehdin torkahtaa bussissa sitten kuitenkin lyhyeksi aikaa, vaikka yritinkin kovasti katsella maisemia. Ja hotellille tullessa oli pää aivan pyörällä. Nyt ymmärrän niitä asiakkaita kenellä ei oikein mikään onnistu siinä tulopäivänä. En osannut edes päättää, haluanko jättää takuumaksun mahdollisia ostoksia varten vastaanottoon, vaikka tiesin, että takuuvarmasti haluan. Takuumaksua vastaan saisi juomia, välipaloja sekä internettiä. Myöhemmin selvisi, että ruokaa tulee kyllä niin paljon, että ei jaksa kaikkea edes syödä, ja hintaan sisältyvät juomatkin riittävät ongelmitta. Seuraavana päivänä sitten kuitenkin soitin vastaanottoon, että jos saisin sen takuumaksun nyt maksaa, niin saisin internet-aikaa myös.

Hintaan sisältyy siis aamiainen, lounas ja illallinen. Kuubalaiset hotelliateriat tuntien odotukset eivät olleet kovin korkealla laadun suhteen. Yllätys on ollut kuitenkin positiivinen. Lounas on päivän aterioista paras. Kaikki ateriat varmaan valmistetaan samoihin aikoihin ja muut sitten vaan lämmitetään sitä mukaa kun ruoka-aika lähestyy. Hotellille tultaessa sai listan, josta voi sitten valita alku-, pää- ja jälkiruoan. Valinta pitää tehdä paperin mukaan ennen klo 5 edellisenä päivänä, mutta todellisuudessa, jos ei ole soittanut respaan ennen klo 11, niin joku soittaa sieltä kysyäkseen valintoja. Ensimmäisenä päivänä kerrottiin, että huomiselle on valittavissa pääruoista vain porsasta. Ajattelin, että voi olla, että sama tarina on joka aterialla. Mutta tämänkin suhteen yllätys on ollut positiivinen. Vain pari kertaa olen kuullut, että jotain yksittäistä ruokaa ei ole tarjolla. Se, että sattui oma aromisuolapussi matkaan mukaan, on ollut hyvä asia. Sitä voi lisätä näköjään ihan mihin vaan ruokaan. Aterimista on varmaan nyt puutetta. Kenties ne on käytetty loppuun nyt korona-aikaan… Onneksi on oma lusikka mukana. Ja taitaa olla puutetta myös pyyhkeistä, mutta se puute oli jo ennen koronaakin. Toisaalta kuvittelisi, että niille on nyt niin vähän käyttöä, että olisi jokaiselle hotellivieraalle normaali pyyhe. Huoneessa on neljä käsipyyhettä, mutta hyvä että edes niitä.

Ja kahvi. Sehän on täällä tavallisesti oikein hyvää. Mutta hotellin kahvissa on paloja. Ja se ei oikein kahvilta maistu. Ja joskus se tarjoillaan keittokulhosta ilmeisesti mukien puuttuessa. Toivon, että ne palat on liukenematonta maitojauhetta.

Muistan, että edellisvuonna asiakkaat huomauttivat tästä hotellista, että on aika tylsää, ettei ikkunaa saa auki, niin että voisi katsella ulos. Syy oli hotellin mukaan se, että ne oli sillä hetkellä olleen kovan tuulen vuoksi laitettu kiinni. Sillä viikolla todella olikin kova tuuli. Se kovan tuulen pelko vaan ilmeisesti jatkuu vieläkin. Huoneessa on tavallaan ikkuna, mutta sen takana on tuuletusikkuna, jota ei voi kääntää niin, että siitä näkisi ulos ilman vaivannäköä. On mentävä nenä tuuletusluukkuun kiinni ja sitten voi tiirailla maailmanmenoa sieltä. No, parempi sekin kuin ei mitään. Ilma siitä liikkuu mukavasti, joten ei ole tarvetta ilmastointia pitää.

Ensimmäisenä päivänä ovella ehti käydä kaksi eri sairaanhoitajaa mittaamassa lämpötilaa ja kyselemässä vointia. Kolmantenakin päivänä oli kaksi lämpötilan tarkistusta sekä lisäksi sairaanhoitaja täytti paperin, jossa tiedusteltiin seuraavaa olinpaikkaani sekä sairauksia ja allergioita. Viimeisenä kokonaisena päivänä oli sitten toinen PCR-testi. Testit sisältyvät karanteenin hintaan. Ainoa testi mistä pitää maksaa, on se, joka tulee tehdä ennen maasta poistumista. Hinta oli ainakin aiemmin 30 dollaria eli reilusti alle 30 euroa.

Internetissäkään ei ole viitsinyt suuremmin surffailla, koska tunti nettiaikaa maksaa noin 2 euroa. Tai kai se virallisesti edelleen maksaa sen noin dollarin tunnilta, mutta täytyyhän hotellin henkilökunnalla jotain tulonlähteitä olla, kun palkkaa ei sellaiseksi voi oikeastaan laskea. Netin käyttöön ovat edelleen käytössä samanlaiset raaputuskortit, jotka ovat olleet jo vuosia. Jokaista sisäänkirjautumista varten saa näpytellä 12-numeroisen käyttäjätunnarin sekä 12-numeroisen salasanan. Kortteja on varmaan painettu reippaasti ja nyt kun ei ollutkaan käyttöä, ne ovat edelleen käytössä, vaikka niissä lukee viimeinen käyttöpäivä helmikuussa 2021. Tosin sama tilanne oli kyllä jo puolitoistavuotta sitten viiden tunnin korttien kanssa.

Televisio sen sijaan on ollut auki. Ei sieltäkään mitään katsomisen arvoista oikein tunnut tulevan, joten olen lakannut surffailemasta kanavillakin ja katsellut pari viimeistä päivää BBC:n uutisia. Enpähän ole koskaan ennen näin tarkkaan (tai siis ollenkaan) seurannut G7-kokousta. Olen tainnut nähdä livelähetyksenä jokaisen osanottajan lentokoneen saapumisen ja alun tapahtumista parhaat palat uusintana noin kymmenen kertaa.

Lauantaina sitten tuli päivä, kun sairaanhoitaja tuli pienen lappusen kanssa kertomaan, että tulos on negatiivinen ja että saan lähteä. Mutta en ihan vielä. Odota huoneessa, että kerrossiivooja tulee tarkistamaan huoneen. Itselläni ei ollut mitään kiirettä lähdön suhteen, koska kyyti oli vasta illalla ja päivä oli lähinnä odottelua. Huoneen tarkistuksen odotteluun menikin puolitoistatuntia. Ja se oli ohi 30 sekunnissa kun oli laskettu, että kaikki pyyhkeet olivat tallella. Sitten vain kamat alakertaan ja kaupungille.

Matka Kuubaan

Matka Kuubaan on ollut haaveissa toteuttamistarkoituksella nyt noin vuoden ajan. Mahdollisuudet ovat olleet olemattomat lähes kaiken estäessä matkustamisen. Nyt kuitenkin moni asia onnistui kun lentoja taas jonkin verran lennetään, omassa elämässä tuli hetki kun voi lähteä ja lisäksi vielä sain varattua melkein ongelmitta karanteeni majoituksen Kuubasta. Reissu on tarkoitus kestää kuukauden.

Kuubaan tarvitaan tällä hetkellä normaalin turistikortin lisäksi negatiivinen PCR-testitulos otettuna 72 tuntia ennen maahan saapumista. Lisäksi Havannassa otetaan toinen testi, jonka tuloksia odotellessa nautiskellaan paikallisen karanteenihotellin antimista. Hotelleita oli varattavissa Havannasta noin 10 erilaista ja itse valitsin sieltä edullisemmasta päästä, koska jos on tarkoitus olla yksin huoneessa 5 yötä, niin sillä ei ole suurempaa merkitystä, onko hotellin muut palvelut kummoiset. Varaus netissä Havanaturin sivuilla oli oma kokemuksensa. Mobiililaitteella näkyy eri hotellit kuin tietokoneella ja sisäänkirjautuneena eri vaihtoehdot kuin kirjautumatta. Maksu sujui hienosti, rahat meni. Varausvahvistuskin tuli. Jännittävintä oli se mitä siinä luki päivämäärien suhteen. Tulo- ja lähtöpäivät olivat samat. Lisäksi kerrottiin hakuajaksi lentoasemalta klo 5 kun lento laskeutuu klo 14.30 ja kerrottiin myös karanteenin lopussa olevasta hakuajasta. Nämä jäivät sen verran mietityttämään,  että oli parempi soitella varauksen perään. Kaikki on kuulema kunnossa. He eivät vaan saa poistettua näitä tietoja varauksilta. 

Koronatestiin kävin tekemässä Medipulssilla Helsingissä. Koska testi täytyy tehdä siis max 72 tuntia ennen maahan saapumista ja koska matka kestäisi ilman myöhästymisiä 33 tuntia, niin tämä oli pakko jättää viimeiseen hetkeen. Passitietojen kirjaamiseen meni 2 minuuttia ja testiin ehkä 30 sekuntia. Tiedot luvattiin illaksi ennen klo 21. Kotona sattui niin, että toisesta tulostimesta loppui muste ja juuri sitä mustetta ei ollut saatavilla missään ja toinen tulostin ei suostunut asentumaan koneelle. Luonnollisesti olin jättänyt koronatodistuksen lisäksi kaikkien tarpeellisten papereiden tulostamisen viimeiseen iltaan. Ja ei sitä testitulostakaan alkanut kuulumaan. Lauantai-illan viihteeksi hälyytin kummini tulostelemaan muita papereita ja kun olin jo valmistautunut pahimpaan, ettei sitä testitulosta saakaan, niin tuli sekin vielä ennen kymmentä. Sen tulostamisen sai kunniakseen veljeni.

Seuraavana aamuna sitten matkaan. Jokaisessa matkan vaiheessa ehdin stressata jotain seuraavaa tulevaa ongelmaa. Kun lentoyhtiön järjestelmään piti kirjata viisumista tietoja, joita siinä ei ole, ehdin jo miettiä, että onko nyt jokin uusi viisumi, jota minulla ei ole. Lentoasemilla mietin onko kaikki paperit kunnossa. Ja lisäksi jännitin ylimääräisiä tuomisiani Kuubaan, koska mukana olevista tavaroistani ehkä 10 prosenttia osui kategoriaan "henkilökohtaiset tavarat", jotka siis ovat lähestulkoon ainoita sallittuja tuomisia. Mietin, että kuinka kerron isojen miesten kenkien, 15 hammastahnatuubin tai pyörän renkaiden olevan juuri ne mitä tällä lomalla tarvitsen. Lennolla ei ollut montaakaan eurooppalaista vaan lähes ainoastaan ulkokuubalaisia. Ehkäpä siellä läpivalaisussa meni läpi erikoisempiakin lomatarpeita kuin minulla. Joka tapauksessa tavarani sain kaikki pitää.

Lentokoneeseen istuessa tuli ihana vanha tunne, että matkailu on edelleen se mikä tuo parhaita tunteita. Kun lentokoneen moottorit kiitotien päässä pyörähti täysille, oli ihan pakko vaan hymyillä. Matkan alku oli Amsterdamiin, jossa yö meni lentoasemalla ja aamulla jatkoyhteys Pariisiin ja sieltä muutaman tunnin vaihdolla Havannaan. Helsingin ja Amsterdamin lentoasemat olivat käytännössä tyhjät. Pariisissa oli porukkaa, mutta voi olla, että porukkaa oli vain kyseisessä lentoaseman siivessä, josta lähtivät kaukolennot. Havannan lennolle noustessa mitattiin lämpötila, tarkistettiin uudelleen PCR-todistus (joka oli tarkistettu jo Helsingissä) ja lisäksi turistiviisumi. Kaikki kunnossa. Lähtö viivästyi, kun joku oli no show, laukkuja poistettiin koneesta, sitten kadonneet löytyivät ja pakattiin taas. Matka oli Air Francen lennolla. Ruoan kanssa tilasin juomaksi limua. Oletus kai oli, että viiniäkin juodaan, koska ei kysytty haluanko lisäksi viiniä vaan, että otanko valko- vai punaviiniä. Niin ja tässä on shampanjaa! Juu kiitos, kiitos.

Kohti Karibiaa tullessa, vedet muuttuivat kauniiksi ja lisäksi olin valinnut hyvän istumapaikan ja sain katsella tutut maisemat ilmasta käsin. Lenneltiin Varaderon, Matanzasin ja Havannan sivuitse.

Havannassa vastassa oli ensimmäiseä käsien desinfiointia, tämän jälkeen jonoon passintarkastushallissa. Kaiuttimista pauhasi niin kovaa ohjeistuksia ja tiukkaa puhetta, että itse en saanut niistä selvää. Ehkä joku muu kuunteli. Ensimmäisenä oli haastattelu. Tätä varten oli koneessa täytetty lomake. Tiedusteltiin muun muassa maahan tulon syytä ja oleskelupaikkaa. Matkailu ei tässä lomakkeessa ollut vaihtoehto. Päätin jättää sen kohdan täyttämättä ja haastattelijakaan ei ollut siitä sitten kiinnostunut. Häneltä sai sitten pullon mukaan, jonka kanssa marssittiin testiin. Suomessa tuo hyvin ohut ja taipuisa testitikku työnnettiin syvälle nieluun. Kauhulla katsoin paksun tikun päässä olevaa pumpulituppoa ja mietin, että se ei voi mitenkään mahtua samaa reittiä. Totesin kuitenkin, että kun testit tehtiin siinä parin sadan hengen yleisön edessä (koneen matkustajat) ja en ollut vielä kenenkään kuullut kiljuvan, niin kai tästäkin selvitään. Ja hyvin selvisin. Tikkua vähän pyöriteltiin nenässä ja homma oli sillä selvä. Samalla tuli mieleen, että varmaan riittäisi pienempikin pumpulituppo. Mutta niitä on tietty hankala jakaa useampaan niin  on pakko käyttää kerralla kokonaan. Ja samalla muistelin erästä työntekijää Varaderon hotellilla, joka pyöritteli vessapaperirullasta puolet toiseen rullaan, niin saivat useammalle huoneelle paperia riittämään.

Testi tehtiin ja sen jälkeen passintarkastukseen. Sieltä sain passin väliin lapun, jossa luki A. Kerrottiin, että se pitäisi antaa bussissa. Ajattelin, että no nyt on tehokasta. Saan bussin tiedot jo tässä. Mutta ihan niin se ei mennyt. Passin tarkastuksen jälkeen perinteinen käsimatkatavaroiden tarkastus. Valitsin jonon sen mukaan, että missä edellä olevalla olisi mahdollisimman paljon tavaraa, jotta tarkastaja ei ehkä sitten huomaisi ihan jokaista tavaraa, jotka minulla oli mukana. Huono valinta. Edellä olevalla oli sitä tavaraa niin paljon, että ne levisivät ja jäivät jumiin siihen ulostulohihnalle ja näin ollen minun laukut oli pakko pysäyttää sisään siihen koneeseen. Mutta virkailija ei silti niistä ollut kiinnostunut, joten minä huokaisin taas helpotuksesta ja jatkoin matkaa. Ruumasta tulevat laukut mukaan, tarkistus, että laukkutageihin ei ole piirrelty (=laukussa on jotain kiellettyä) ja tullilomakkeen tarkistukseen. Kaikki hyvin ja ovesta pihalle. Tässä vaiheessa muistan ettei minulla ole tulostettuna voucheria. No ei auta kuin etsiä Havanaturin pöytä ja kysellä lisää. Yllättäen oli toisenkin firman pöytä ja kaikenlaisia muita kylttejä. Itse olin ymmärtänyt, että voin varata karanteenini tältä yhdeltä ainoalta firmalta. Esittelin varausvahvistustani puhelimen näytöltä. Yllätyin jopa hieman, että paperisesta versiosta ei edes kyselty. Ainoa harmi näytti olevan se, että rouva ei nähnyt niin pientä tekstiä, joten haki kollegan avuksi. Hän kirjoitti tietoni vihkoonsa ja kollega kirjoitti omaansa. Sitten seuraavaan jonoon. Oven vieressä oli kolme henkilöä, jotka jälleen kirjoittivat nimen ja hotellin omiin papereihinsa. Jokainen siis samat tiedot mutta eri papereille. Mietin, että tämä on seurausta siitä kun työvoima on edullisempaa kuin kopiokone. He halusivat sen passivirkailijalta saamani paperin. Ei sitä bussikuskille annetukaan. Sen jälkeen ohje oli, että seiso oven ulkopuolella vasemmalla. Siihen sitten vaan. Meni tunti. Ja toinen. Mutta tuli sekin hetki kun bussi saapui.Ja päästiin jossain vaiheessa matkaankin. Vielä yksi tarkistus lentoaseman portilla ja sitten tien päälle. Koska lentoasemalta pääsi lähtemään myös taksilla, niin mietin, että joku oli saattanut ottaa taksin alle jo bussia odotellessaan, mutta varmaan olisi jäänyt sitten tuossa vikassa tarkastuksessa kiinni. En tosin tiedä, että kuka niitä takseja sai käyttää, jos kaikkien on käytettävä jotain karanteenimajoitusta joka tapauksessa. Joka tapauksessa ku matka taksilla olisi kestänyt 30 minuuttia, niin tuo odottelu tuntui pitkähköltä. Tosin odottelijoista kukaan ei ollut Kuubassa ensimmäistä kertaa ja oli jo tuttua, että joskus asiat vaan vie hieman pidemmän aikaa. 

Bussissa oli varmaan 10 henkilöä ja kaikki menivät eri hotelleihin. Lähes kaikki tarjolla olleet hotellit ajeltiin läpi. Sai samalla katsauksen kaupunkiin. Vähän haikea tunnelma kun tuli mieleen, että edellisen kerran kun olin täällä niin kaikki oli vielä lähes normaalia. Tai siitä kotiinlähdöstä se kaikki koronaan liittyvä alkoi.