Song Kol

Seuraavana aamuna olin kukonlaulun aikaan hereillä. Jurttien edessä oli ollut illalla paljon hevosia ja valtava lauma lampaita. Kun menin ulos niin ketään ei näkynytkään missään. Lampaat löysin itse hieman korkeammalta rinteeltä ja hevoset oli oppaan mukaan paimennettu hieman ylemmäs syömään. Jurttakylän tammat pysyivät pitelemättäkin siinä jurttien edustalla, mutta meidän ratsastushevosilta oli sidottu etujalat sen verran nilkoista toisiinsa kiinni, että kävely on hitaampaa ja juoksu mahdotonta. Näin ollen ovat periaatteessa vapaana, mutta eivät viitsi lähteä kovin kauas.

Tammojen tehtävä on tehdä uusia jälkeläisiä yksi vuodessa ja lisäksi niistä saadaan maitoa, josta sitten tehdään tuota paikallisten herkkujuomaa kumysiä. Niitä ei kuitenkaan käytetä ratsastukseen, koska ovat aina joko tiineenä tai vasan kanssa.

Aamulla nousin itsekin hieman ylemmäs rinteeseen katselemaan auringonnousua.

Aamiaisen jälkeen kaikki alkoivat valmistautumaan matkaan vuoren yli Song Kolille. Opas varmisti, että minä olen varusteineni hyvin hevosen selässä ja alkoi sen jälkeen vielä viimeistellä omia tavaroitaan. Kara ei jaksanut enää odotella ja vielä tänäänkään minä en saanut mitään käskyjä perille, joten lähdimme oman heppani kanssa jo matkaan. Yksi kävelevistä oppaista viittoi suuntaa ja se sentään oli oikea. Lyhyen ajan päästä opas sai minut kiinni ja matkassa oli myös yksi hevosrahdin kuljettaja, joka kantoi tavaraa paikasta toiseen. Ratsastettiin kolmestaan niin, että minä olin välissä ja oma oppaani perässäni. Kara nimittäin kuitenkin kuunteli hänen suullisia määräyksiään ilman mitään ongelmia. Matkanteko oli näin oikein mukavaa. Puolivälissä rinnettä pidettiin taukoa ja samalla myös muut seurueet saivat meidät kiinni. Ratsastettiin loppupäivä kolmen oppaan ja kahden ranskalaispariskunnan kanssa. Hevosilla oli välipalatauko. Kara tosin oli kai syönyt jo yöllä/aamulla paljon, koska piti aina välillä erilaisempaa ääntä ja opas sanoi, että on syönyt liikaa. Ilmeisesti hänelläkin kuitenkin olo parani tauon jälkeen. Ihasteltiin maisemia ja jatkettiin matkaa. Rinne oli niin jyrkkä, että huonona ratsastajana jätin valokuvauksen pääasiassa taukopaikoille.

Tultiin huipulle. Sää oli komea. Kuvailtiin ja yhtäkkiä oppaat sanoivat, että kohta alkaa sataa. Hypättiin hevosten selkään ja jatkettiin matkaan ja niskaan alkoi tulla rakeita. En tietenkään ollut tajunnut laittaa sadeviittaa päälle vaan sitä alettiin virittelemään matkalla. Kara pelästyi. Sain leikkiä muutaman sekunnin rodeoratsastajaa, mutta opas sai hevosen nopeasti rauhoittumaan. Saatiin viittaa päälle ja hevoset järjestykseen ja matka alas huipulta järvelle alkoi. Sää muuttui jälleen yhtä nopeasti aurinkoiseksi, mutta päätin, että sadeviitta on ja pysyy. En tarvitse enää toista rodeokokemusta.

Jurttakylä oli hyvin lähellä järven rantaa. Kauniissa maisemissa ja kuten koko alue muutenkin, rauhallisessa paikassa. Ensimmäisenä oli vuorossa lounas. Nuudelikeittoa ja teetä. Tämän jälkeen lähes kaikki taisivat lähteä kävelylle järven rannoille. Itsekin kävelin rantaa ja koska peseytymisen laita oli vähän kehnoa, niin päätin että pakko peseytyä järvessä. Se oli kyllä kylmin kylpy mitä ikinä olen kokenut. Mutta olo oli hyvä sen jälkeen. Myöhemmin muistin, että kirgiisiheimon nimi tulee legendan mukaan sanasta kyrk (neljäkymmentä) kyz (naista), koska neljäkymmentä naista uivat vuoristojärvessä ja tulivat raskaaksi. Toivottavasti ei ollut tämä järvi 🙄

Päiväkävelyltä palattuani oppaat olivat aloittaneet pelaamaan perinteistä paikallista peliä, Ulak tartyshia. Se on saanut alkunsa siitä, että kun sudet ovat vainonneet lammaslaumoja, ne on tapettu lyömällä niitä hevosenselästä. Kuolleella sudella on sitten pelattu hevospoolon tyylisesti. No susia ei enää juurikaan ole, joten peliä pelataan nykyisin teurastetulla vuohella. Päätön ja jalaton vuohi oli pelin keskipiste ja halutessaan olisi itsekin saanut kokeilla miten sen nostaminen hevosenselkään onnistuu maasta. Minähän juuri ja juuri pääsin näillä taidoillani itse sinne hevosen selkään, joten jätin tämän väliin.

Seuraavaksi jatkettiin köydenvedolla. Kuollut vuohi oli maamerkkinä ja sen toiselle puolelle piti saada toinen joukkue vedettyä. Tähän osallistuin ja tässä pärjättiin.

Seuraavaksi vielä kevyt ottelu painia hevosenselästä. Tätä ei tainnut kokeilla kukaan muu kuin oppaat. Toinen piti siis saada pudotettua alas sieltä hevosenselästä. Itse olisin varmaan pudonnut ihan ilman avustustakin.

Näitä kisoja seuraillessa kävi selväksi, että oppaamme, jotka ratsastelivat hyvin leppoisasti meidän retkeilijöiden kanssa, osasivat oikeasti todella ratsastaa.

Illallinen jälleen vuorossa seuraavaksi. Ja sen jälkeen nukkumaan. Sain myös kokea miltä tuntuu kun menee vatsa sekaisin ja tarjolla on kirgisialainen ulkohuussi. Tämä meni kuitenkin puolessa vuorokaudessa ohi, joten matka jatkui suunnitellusti seuraavana päivänä.

Seuraavana aamuna olin jälleen hereillä auringonnousun aikaan ja tällä kertaa se oli vielä edellistä kauniimpi. Aamukävely rannalla, aamuteet vatsaan ja matkaan. Tänään me oltiin viimeiset matkalla, mutta saatiin muu porukka nopeasti kiinni.

Matkalla nähtiin jälleen paljon lampaita, hevosia ja lehmiä sekä yksi kotkakin. Opas kertoi yhden ison lampaan maksavan noin 5000-6000 somia eli 65-75 euroa ja hevosen noin 60000 somia eli alle 800 euroa. Hevonen, jolla hän itse ratsasti oli hänen omansa. Kun kysyin, että kun hän palaa takaisin yliopistoon syksyllä, niin kuka sillä sitten ratsastaa. Veli ratsastaa, mutta veljellä on omiakin hevosia. Kaikilla perheessä on useita omia hevosia.

Kivuttiin ylös huipulle jälleen, jossa tauko ja mielettömien maisemien ihailuhetki. Tämän jälkeen alkoikin jyrkkä laskeutuminen 3400 metristä 2000 metriin eli Kyzartiin. Opas piti Karaa hyvin lyhyessä köydessä ja ratsastettiin mäkeä hitaasti alas vierekkäin. Edelleen hämmästelen, kuinka on mahdollista, että hevonen viittasi täysin kintaalla minun käskyille, jotka eivät mielestäni poikenneet yhtään oppaan sanomista. Riitti, että hän kuiskasi. Ja hevonen ei ollut oppaan oma, ei edes hänen perheensä oma. Loppumatka käveltiin leppoisasti laaksossa kohti kylää.

Retki oli aivan mieletön kokonaisuudessaan. Tästä ei reissu parane. Molemmat opastetut retkeni olivat todella upeita kokemuksia ja eurooppalaisittain edullisia myös yksin matkustavalle.

Tämän jälkeen en ollut suunnitellut lomaa eteenpäin, koska luulin, että järjestelyissä menee niin kauan, että en ehtisi enää muuta. Olin myös jotenkin niin retken lumoissa, että en pystynyt keskittymään mihinkään muuhun. Yksi toinen pariskunta lopetti retken samoihin aikoihin ja kysyi haluaisinko jakaa taksin heidän kanssaan ihmisten ilmoille. Hyppäsin kyytiin ja mietin minne menisi. Tultiin Kochkoriin, jossa heillä oli majapaikka. Ensimmäinen kyydin tarjoaja tarjosi kyytiä Balychkyyn, nousin siihen. Nyt olisin jo lähellä järveä. Ehkä menisin kuitenkin vähän matkaa rantatietä kun ne maisemat olivat niin kauniit. Eli järven etelälaitaan suuntaava jaettu taksi. Varasin matkalta makuusijan pariksi yöksi rannalta sijaitsevasta jurtasta. Selvisi, ettei se taksi nyt ihan sinne ollutkaan menossa. Mutta parin euron lisämaksusta tekisi kyllä 16 km lisämutkan reitiltä. Kiva niin. Seuraavat kaksi yötä rannalla jurtassa parannellen viimeisenä ratsastuspäivänä vaurioitunutta peppua ja jo viikko sitten vuorilla palaneita kasvoja.