Matkan varrelta Kuubasta

Aloitetaan ensin kohteliaisuuksilla. Ehkä mieleenpainunein kohteliaisuus Kuubasta on se, että paikallinen vertasi omaa peppuaan minun peppuun ja haikeana sanoi, että hänellä ei ole yhtään niin iso peppu kuin sinulla. No ei ollutkaan. Se on totta. En vain arvannut, että se ketään harmittaisi.

Eräs ystävä on saanut myös kuulla, että voi kun olet lihonut, näytät nyt tosi hyvältä.

Kauneuskäsitys on kovin erilainen kuin Suomessa tai Euroopassa muutenkaan. Eri maissa tässä vuosien varrella on saanut kokea, että joka paikassa haaveillaan siitä jostain ominaisuudesta, joka ei ehkä omassa maassa ole se tavallisin. Kuubassa ison pepun lisäksi siniset silmät miellyttävät monen katsojan silmää. Thaimaassa (ja Aasiassa monesti muutenkin) vaalea ihonsävy herättää huomion. Se, että se vaalea ihonsävy muuttuu näissä kuumissa olosuhteissa ensin pinkiksi ja loppupäivää kohden punaiseksi, ei tunnu haittaavan ketään.

Ja tämän jälkeen kaikenlaista yksittäistä matkanvarrelle osunutta, kuten nämä istuimet kadun varrella. Siinä kenties kokoontuu paikallinen korttelikomitea.

Hevosen sadeviitta

Sateenvarjokorjaamo

Elektronisten laitteiden korjaamo

Havannan keskustan koulujen lasten liikuntatunnit vietetään kaupungin aukioilla.

Sisäpihaparkkipaikan ovi.

2+2=5, huonoa laskutaitoa vai hallitusta vastustavien mielenilmaus

Taksi

Tienviitta Kolhiin. Kaupunginosan nimi on Kohly, mutta näin suomalaisittain nimi on kirjoitettu hauskasti väärin kovin Kolhittuun merkkiin.

Jono kauppaan. Havannan suurimman marketin edusta näkyi omaan huoneeseeni ja jonoa oli helposti aamulla tuo sata metriä.

Kadut on nimetty pääosin numero tai aakkosjärjestyksessä ja kaupat, huoltoasemat ja ravintolat sitten osoitteen mukaan kuten tämä 31 ja 42 sijaitsee siis katujen 31 ja 42 risteyksessä.

Huoltoasema El Mar ei ole korjannut nimikylttiään ainakaan pariin vuoteen.

Lihat on tapana ostaa tämännäköisistä puodeista.

Pizzauuni tynnyristä kadulla Viñalesissa.

Dronen lennättäminen on kiellettyä. Tosin sen maahan tuominen on myös kiellettyä, joten hankala sitä on lennättääkään.

Sähköpylväiden ei tarvitse olla ihan tikkusuoria.

Hutia on jyrsijä, joita näkee silloin tällöin. Näyttää rotalta ja on kissankokoinen.

Joskus ennen ihmettelin, että miksi riisistä pitää poistaa kiviä ja muita jyviä ennen keittämistä. 

Mutta sitten näin autonikkunasta, että riisi kuivataan tiellä ja lakaistaan siitä sitten kasaan. Kohteliasta on tietty olla ajamatta riisien päällä, mutta vastaantulijoiden kohdalla on pakko väistää. 

Puut on pätkitty, mutta osa on jäänyt roikkumaan sähköjohtoihin. 

Possut elelevät maaseudulla rennosti ja vapaasti. Kaupungeissa monilla on possuja eteisessä kasvamassa.

Bussien bensa-asema Pinar del Riossa.

Kuubalaisia ruokakokemuksia

Useimmiten kun lukee kuubalaisista ruokakokemuksista matkailijoiden mielipiteitä, niin ne eivät varsinaisesti ylistä ruokaa. Ja ihme se ei olekaan. Suurin osa majoittuu all inclusive hotelleissa, koska rantakohteissa ei käytännössä muita hotelleita ole. Näissä hotelleissa yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta ruoka on vaatimatonta. Vatsan saa täyteen, mutta herkkuja ei juuri kohdalle osu.

Ravintolat, joita on tullut kokeiltua vaihtelevat todella hyvistä varsin vaatimattomiin. Usein todella hyvää paikallista ruokaa saa pienistä kioskeista, joissa ei ole sen kummemmin pöytiä kuin tuolejakaan vaan ruoka syödään seisten tai tiskillä. Näitä paikkoja tuntuu olevan vaan Havannasta hankala löytää ainakaan omien normaalien kulkureittien varrelta. Havannassa tosin on nykyisin paljon hyviä yksityisiä ravintoloita, joista saa myös kansainvälisen keittiön antimia.

Eräs hyvin kuubalainen ravintolakokemus tuli viime viikon lopulla kun kävimme kiinalaisessa valtion ravintolassa. Jonotimme sisään. Ketään ei tullut ulos, mutta jonosta otettiin harvakseltaan uusia asiakkaita sisään. Omakin vuoro tuli. Pöytään tuli yksi ruokalista ja siinä ruokailun aikana kun tilannetta seurailtiin, niin se oli ravintolan ainoa ruokalista, joka kävi kaikissa pöydissä. Lista ei varsinaisesti ollut pitkä, mutta kyllä siitä kokonaisuudessaan ehkä 20 erilaista ruokaa löytyi. Valittiin haluamamme ja kun tarjoilija saapui ja kerroimme toiveemme, niin selvisi, että listalta on yhtä ruokaa olemassa ja lisäksi yhtä alkupalaa. Lisäksi oli listan ulkopuolelta kaksi muuta ruokaa. Okei. Tilattiin yksi jokaista saatavilla olevaa ruokaa ja lisäksi pari riisiä. Sitä sentään oli. Yksi annoksista jäi tulematta, mutta koska kokemuksen hinta oli niin vaatimaton, niin ei se kyllä harmittanutkaan. Yhden annoksen hinta oli noin euron luokkaa. Ravintolan vessa oli kokemus sekin. Sieltä puuttui sekä ovi että valo. Vettä tuli, joten se oli plussaa.

Havannassa kantapaikaksi on tullut kodin läheisyydessä oleva pizzeria Ti Piace. Sieltä löytyy puu-uuni, jossa tehdän napolilaistyylistä pizzaa. Muutoinkin Havannassa on yllävän monta italialaista ravintolaa, joissa saa todella maukasta ruokaa. Kevättä kohden alkoi jo kuitenkin ennen Koronan tuomia lisäongelmiakin olla vielä suurempia ongelmia tavarantoimitusten kanssa. Ti Piace -pizzerian omistajaherrakin kertoi, että kohta jää pizzan teko katkolle, koska ei ole sen kummemmin juustoa kuin jauhojakaan. 

Tavallista ravintoloissa on aina se, että kaikkea ei ole tarjolla ja että esimerkiksi kana voi olla loppu koko kuukauden kaikista ravintoloista. Silloin syödään ja tarjotaan sitten jotain muuta, mitä silloin sattuu tarjolla olemaan. 

Terveellisyydestä harvemmin kannattaa edes puhua. Tuoreita kasviksia joutuu etsimään vaikkakin niitä Havannasta saa huomattavasti helpomin kuin edellisten talvien Varaderosta, jossa tarjolla oli aina säilykekasviksia. Mutta kun ei ole mitään omaa keittiömahdollisuutta, niin niistä ruoan tekeminen ei ole vaihtoehto. Varsinaisesta marketista saa hyvin rajallisesti mitään tuotteita normaalistikaan ja muutenkaan marketteja ei ole muualla kuin suurimmissa kaupungeissa.

Lisää liikkumista

Havannassa liikkumisesta kirjoittelin jo aiemmin, mutta koska se on yksinkertaisesti jokaisella kerralla aivan yhtä suuri seikkailu niin vielä vähän lisää samasta aiheesta.

Mitään aikataulujahan julkisella liikenteellä ei olekaan. Vaihtoehtoja on erilaisia. Itse olen useimmiten mennyt hieman kalliimmilla, mutta sellaisilla kyydeillä, joissa pääsee istumaan. Osittain johtuen myös siitä, että se kulkee ihan oman kodin nurkille. Busseja on kolmea kokoa. Halvin on tavallinen haitaribussin tyyppinen menopeli, johon kyytiin pääsee yhdellä kansanpesolla. Rahastaja useimmiten ottaa rahat ikkunasta sisään mennessä, koska autossa on niin täyttä ettei kulkemaan mahdu. Keskikokoiset bussit on varsin huonoja ratkaisuja kaupunkiliikenteeseen, koska niissä on niin kapea käytävä, ettei autossa mahdu liikkumaan (koska käytävällä myös seisoo ihmisiä). Hinta on 5 kansanpesoa. Kallein on minibussit, joissa on aina myös istumapaikka tarjolla. Hinta on matkan pituuden mukaan joko 5-20 kansanpesoa. Iso bussi pysähtyy vain pysäkeillä, mutta pysähtyy varmasti jokaisella pysäkillä. Keskikokoiset bussit ja minibussit puolestaan pysähtyvät minne vaan, mutta se tarkoittaa myös sitä, että on itse pyydettävä kuljettajaa pysäyttelemään, joten pientä kielitaitoa vaativat. Kun kaupunki tuli muuten tutuksi, niin paikallisen liikenteen käyttäminenkin muuttui miellyttävämmäksi.

Koska kulkuneuvoihin kyytiin pääseminen meni kerta kerralta hankalammaksi kevättä kohden, niin sekä minä että paikalliset ottivat ensimmäisen kyydin oikeaan suuntaan joka kohdalle osui. Eräänkin kerran odottelin kyytiä Matanzasista Havannaan pari tuntia. Olisin ollut valmis maksamaan mistä tahansa muusta kyydistä kuin taksista, mutta kun mitään muuta ei ollut. Istuskelin jopa karjankuljetusautolta näyttävällä lavalla kertaalleen tuon matkan. Sen matkan jälkeen jano oli niin kova, että kun auto jätti hieman Havannan ulkopuolelle niin kävelin ensimmäiseen kauppaan ja ajattelin, että mikä tahansa juoma kelpaa nyt. Tarjolla oli pelkkää rommia. Ei auttanut kuin etsiä seuraavaa kojua. Siellä oli pelkkiä puolentoistalitran limupulloja.

Tiet ovat pääosin varsin kehnossa kunnossa. Teissä on reikiä ja muita vaurioita, joista ei suuremmin varoitella edes niillä teillä, joilla saa ajaa kovempaakin. Muutamia varoitusmerkkejä on kuitenkin osunut silmiin ja niitä tässä

Talven aikana yhdelle Havannan pääkaduista eli Pradolle saatiin uusi päällyste. Tiestä ei kuitenkaan tullut yhtään sen parempi ajaa, koska kaivonkannet jätettiin vanhalle tasolleen, joka oli noin 20 cm matalammalla kuin päällysteen muu taso. Keväämmällä näitä hieman korjailtiin, mutta pari kuukautta kadulla sai autonsa yhtä helposti rikki kuin missä tahansa muuallakin.

Tavanomaista myös on, että mikäli auto rikkoutuu tien päälle niin jostakin lähipuusta haetaan oksa auton taakse varoittamaan muita. Varaoituskolmiosta tuskin on kukaan kuullut. 

Loppuun vielä matkustusta polkupyörätaksilla.

Retki Viñalesiin

Muistoja reissulta Viñalesin laaksoon Kuubassa.

Töiden jälkeen oli tarkoitus mennä jonain päivänä ostamaan bussilippua Viñalesiin, joka on yksi Kuuban lomailijoiden suosikkikohteita. Itsekin olen jo aiemmin käynyt siellä useammankin kerran. Useimmiten töiden puolesta ja kertaalleen vapaallakin aiemmin. Kylässä on rento reppureissaaja tunnelma ja maisemat on muutenkin useammankin reissun arvoiset, joten tämän kauden reissukohteeksi olin tämän valinnut jo aiemmin. Kuitenkaan en ollut saanut sitä bussilippua hankittua hyvissä ajoin, kuten asiakkaille aina kerron. Ja olisi kannattanut noudattaa omaa neuvoaan, koska jonotin pari tuntia tiskille kuullakseni, että bussi on jo loppuunmyyty. Halutessani voisin tulla sitten bussin lähtöä ennen vielä vähän jonottelemaan jos vaikka joku olisi perunut.

Toivoin löytäväni toisen vaihtoehdon. Lähinnä ajattelin jaettua taksia vaikka hinta olisikin tupla verrattuna bussiin. Jaettua taksia etsiessä seuraavana aamuna löysimme kuubalaisen matkaseuralaiseni kanssa kuitenkin yksityisen bussin, joka menisi Pinar del Rion kaupunkiin, josta varmasti sitten jotenkin pääsisi perille. Bussi oli sieltä 50-luvulta, puiset paripenkit, avoimet ikkunat ja sellaista perinteistä tunnelmaa. Matkaan päästiin kun bussi tuli täyteen ja alkumatka meni rauhallisesti. Sitten alkoi uhkapeli. Rahastajalle tuli kiire periä maksu kyydistä saman tien. Matkakaverini sanoi, että älä edes katso niihin, koska ovat varmasti huijareita. Bussissa kävi huuto puolelta toiselle. Vaikutti siltä, että pelin aloittanut jäi häviölle ja että moni osallistui peliin. Eräs mies hävisi pelissä 40 dollaria ja heti sen jälkeen autosta jäi pois 5 hengen seurue. Siinä viiden hengen seurueessa olivat kaikki muut peliin osallistuneet. Olivat vain jakautuneet eri puolille autoa. He pelasivat siis yhteen kassaan ja ainoa muu peliin osallistunut hävisi tuon neljäkymppiä. Kuulostaa pikkusummalta, mutta se on valtion hommissa helposti parin kuukauden palkka. Tämän jälkeen kun kaikille selvisi huijaus, niin mekkala bussissa oli vielä kovempi ja sitä jatkui lähes loppumatkan ajan. Viidestä huijarista kaikki olivat kertoneet vierustovereilleen erilaisia tarinoita siitä mihin olivat menossa.

Päästiin perille Pinar del Rioon. Pientä välipalaa aseman viereiseltä kioskilta. Kinkkuleipä ja mammiomenapirtelö.

Ja sitten asemalle kyselemään kyytiä Viñalesiin. Sellainen olikin juuri lähdössä. Bussi, jossa ei ollut kuin muutama istumapaikka laidoilla. Seisomapaikkoja olikin sitten runsaasti. Perille päästiin, joten seuraavaksi oli vuorossa majapaikan etsintä. Kotimajoitusta on tarjolla runsaasti ja maja löytyi kylän laidalta sivukujalta. Saman tien oli tarpeen mennä myös kyselemään paikkoja paluubussiin. Koska paluupäivän iltana pitäisi olla jo töissä, niin ajattelin, että kenties se aikataululla kulkeva matkailijoille tarkoitettu bussi olisi paras vaihtoehto. Siis se sama johon en saanut lippua menosuuntaan. Ei ollut helppoa takaisinkaan päin. Ei voinut ostaa enää tänä päivänä, mutta neuvottiin tulemaan takaisin seuraavana aamuna klo 7.

Muutamia kuvia paikallisista palveluista. Ensimmäisenä kirjasto.

Maaseudullakin ala-asteita on runsaasti, jotta kaikilla on mahdollisuus päästä kouluun.

Lääkäriasema, jonka en uskonut olevan enää nykyaikana auki, mutta kun seuraavana aamuna kävelin ohi, niin oven takana oli jono lapsia ja vanhuksia.

Seuraavana aamuna olin oven takana klo 6.30, jotta olisin ensimmäinen. No ensimmäinen en ollut, mutta siitä vaan jonon jatkoksi. Klo 7.30 sain kuulla että vielä ei myydä lippuja vaan nyt ensin on vuorossa klo 8.00 lähtevän bussin valmistelutoimenpiteet. Neuvottiin tulemaan takaisin klo 10. Sen verran jo paikallisista tavoista oppineena päätin jäädä jonottamaan. Ja siinä jonotellessa huomasin, että jokaiselle lippua ostamaan tulevalle kerrottiin eri aika. Kaikenlaisia aikoja yhdeksän ja yhdentoista väliltä. Klo 9 todellisuudessa lippuja sai alkaa ostamaan ja minä olin onnellisena  ensimmäisenä siinä jonossa.

Nyt oli vuorossa kevyt patikkaretki laaksoon. Näille poluille ei koskaan pääse työn ohella, mutta kartasta löytyi mukavasti polkuja ja reitti kulki kauniissa maastossa peltojen, metsien ja kukkuloiden välissä.

Laakso on tunnettu tupakkaviljelyksistään ja kevättalvi on parasta aikaa nähdä kerättyjä tupakanlehtiä ja viljelijöitä töissään.

Illalla syömään grillattua possua. Kuubalainen vartaassa grillattu kokonainen possu on kenties maan parasta paikallista ruokaa.

Koska olin jo edellisen aamun katsellut sitä bussin lähtöoperaatiota, johon neuvottiin tulemaan tuntia ennen bussin lähtöä, niin tiesin, että turha tulla paikalle ennen kuin 20 min ennen lähtöaikaa ja se riitti hyvin. Kaikki meni mukavasti. Matka alkoi ensin kohti Pinar del Rion kaupunkia. Reitti tuntui kulkevan yllättävän pieniä kujia, mutta istuin tyytyväisenä kyydissä, koska kyllähän se kuljettaja varmasti tietää, että mihin ollaan menossa. Vähän ajan päästä sitten selvisi, että polttoaine on loppu. Sekä autosta että kaikilta huoltoasemilta. Se, että se oli loppu huoltoasemilta, ei ollut itsellekään yllätys, koska näin oli ollut jo parin viikon ajan. Siellä sitten istuttiin yhä kuumenevassa autossa ja odoteltiin tietoa, että mitä tehdään. Kuljettaja kertoi, että oli edellisenä päivänä ajanut Varaderosta Viñalesiin ja millään asemalla ei ollut polttoainetta. Kello oli kahdeksan aamulla ja aloin jo laskeskella, että miten ehdin illaksi kahdeksaksi töihin. Yksi matkaajista kävi kyselemässä, että moneltakohan polttoainetta saadaan ja kuljettaja vastasi, että "Jumala tietää". Lopulta noin tunnin odotuksella saatiin auto taas matkaan. Päästiin päätielle ja siellä huoltoasemalle, jonka jonossa vierähti toinen tunti. Mutta ainakin matka taas jatkui.

Havannassa taisi olla sama ongelma, koska julkisella liikenteellä oli hyvin hankala päästä takaisin hotellille. Autoja meni harvakseltaan ja niihin ei mahtunut kyytiin. Aikaa oli kuitenkin vielä reippaasti illan työvuoroa odotellessa, joten päätin odotella julkista liikennettä.

Koronaa pakoon kotisohvalle

Kuubassakin Koronaan herättiin. Hieman myöhemmin kuin Euroopassa, mutta toisaalta tapauksiakaan ei tullut esille ennen kuin 10.3. ja tämänkin jälkeen meni useita päiviä ennen kuin uusia tapauksia havaittiin.

Koska saippua on ollut lopussa jo pitkään ja käsidesistäkin voi vain haaveilla niin televisiossa opetettiin kuinka kloorista voi valmistaa sopivaa puhdistavaa nestettä. Tätä sitten kukin parhaansa mukaan valmisti. Monella ravintolalla oli muovipulloon valmistettuna seos ja sitä kaadettiin tulevien asiakkaiden käsille. Osalla ei pulloja ollut, mutta ulkopuolella oli ämpäri, jossa sai kätensä huuhdella. Päivä päivältä useampi palveluntarjoaja oli saanut klooria ja hienommilla hotelleilla oli jopa löydetty automaatteja, joihin tätä oli laitettu.

Kävellessäni koulun ohitse, huomasin, että lasten kädet kanssa huuhdeltiin tällä. Joku innokas oli tehnyt altaankin, jossa tuli kengät huuhdella ennen eteenpäin menoa.

Välillä tämä klooriliemi kirveli enemmän ja toisinaan vähemmän, useimmiten ei ollenkaan. Osa oli tehnyt ehkä varmuuden varalta vähän tujumpaa seosta. Tai sitten omat kädet olivat välillä vähän kuivemmat kuin toisinaan. Itseltä kun kuitenkin saippuaa löytyi, niin reipas saippuan käyttö kenties vaikutti asiaan.

Hengityssuojaimia oli harvoilla. Mutta voi olla, että ulkomaalaisia alettiin hieman vältellä siellä missä vältellä voi. Tai sitten ihan vaan osa vältteli kaikkia kuten tarkoitus varmasti olikin. Kun itse tulin töistä kotiin eräänä päivänä, istuin bussissa vanhemman rouvan viereen. Hän tiedusteli, että minne asti olisin menossa ja kun kerroin, että ihan pääteasemalle asti, niin hän jäi seuraavalla pysäkillä kyydistä. Ja jopa poskipusuista luovuttiin. Mutta ihan kokonaan koskettelematta ei voinut monikaan olla :) Ainakin vähän piti koskea tervehdykseksi.

Matkailu alkoi näyttämään kovin hiljaiselta viimeisinä päivinä. Hotelleissa ei enää ollut asiakkaita ja moni hotelli laittoi ovia kiinni. Taksinkuljettajat sanoivat, että peruvat taksilupansa ja varmasti moni kotimajoituksen tarjoaja ja ravintoloitsija joutuu tekemään saman. Matkailu on yksi tärkeimpiä tulonlähteitä myös valtiolle. Toinen tärkeä tulonlähde on lääkäreiden lähettäminen maailmalle. Ainakin heille löytyy nyt töitä.

Nyt on kuitenkin kloorikäsittelyn ajat itseltä takana. Matka kotiin meni hyvin ja kahden viikon karanteeni edessä.

Kun asioista on pulaa

Kuubassa tottuu siihen, että tarvittavia asioita on harvoin saatavilla. Jos tänään näkee suklaapatukan ja ajattelee, että ensi viikolla saattaisi tehdä mieli suklaata, niin se on syytä ostaa samoin tein. Samaa pätee ihan kaikkeen muuhunkin: saippuaan, kahviin, televisioon, mehuun, spagettiin ja jopa pullotettuun veteen. Jopa sokeri, jonka olen luullut olevan ehtymätön luonnonvara, oli lopussa yhdessä kaupungin korkeatasoisimmista hotelleista menneellä viikolla, kun olisin ottanut sitä kahviini.

Tämä johtaa siihen, että kun jotain on tarjolla, niin kaikki ostavat samaa tuotetta. Puskaradio kiirii vauhdilla kun uusi laivalastillinen saapuu maahan. Toimistolla istuskellessa kuulee lähes joka kerta kun joku soittaa, että ”Hei, nyt on tarjolla kahvia/muovipurkkeja/kinkkua” tai kuten viime viikolla oli löytynyt kiinalaista kastiketta. Itsekin kävin kaupassa ihastelemassa kun oli hyllymetreittäin tätä kiinalaista kastiketta. Yritin selvittää tuoteselosteesta, että mitä se tarkalleen oli, mutta se ei selvinnyt. 

Itse ostin sen sijaan vietnamilaisia nuudeleita. Niitä en ollut koskaan aiemmin nähnyt. Ja kun avasin paketin niin haju oli sen verran ”huumaava”, että hyvä jos en toiste näekään. Siis ihan kuivia nuudeleita. Hankala sanoa, mikä niiden valmistuksessa on mennyt pieleen.

Kaupoissa on helposti hyllymetreittäin yhtä ja samaa tuotetta. Yhdessä hyllyvälissä on majoneesia ja toisessa ruokaöljyä, kolmannessa spagettia ja sitten on neljäs hylly, jossa on viisi metriä tyhjää tilaa ja takanurkassa kolme rikkinäistä keksipakettia.

Aina on siis jostakin pulaa. Tällä hetkellä alkavat olla loppu saippuat, pyykinpesuaineet ja kahvi. Viime talvena oli ensin pulaa jauhoista, joka sulki kaikki leipomot, sitten loppui olut, ruokaöljyä tuli kauppoihin kuukauden tauon jälkeen.

Tämä on tehnyt kuubalaisista varsin kekseliästä kansaa. On ihan turha harmitella, jos jotain ei ole. Käytetään sitten toista asiaa sen tilalla. Autoon voi muokkailla jonkin varaosan tyhjästä juomatölkistä, kahvikupissa voi käyttää lusikan sijasta sokeriruokotikkua, mehun voi juoda lasin sijasta myös keittolautaselta ja shortseja voi laittaa kahdet päällekkäin jos reiät ovat eri kohdissa. Tänään olen katsellut ravintolassa, kun jälkiruokia tarjoiltiin ruokaileville asiakkaille sitä mukaa kun edellisten jälkiruoka-astiat pestiin. Tämä tietysti näyttää ravintolassa istuvalle asiakkaalle varsin tehottomalta toiminnalta, että ensin yksi pöytä saa jälkiruoat ja kun he ovat syöneet, astiat viedään pois ja kohta tulee toiselle pöydälle jälkkärit. Mutta kun katsoo tilannetta siltä paikalta mistä näkee sekä ravintolan puolelle, keittiöön että pesunurkkaan, niin se ei enää vaikutakaan yhtään niin tehottomalta.

Itse toin tullessani kaiken mahdollisesti talven aikana tarvitsemani tavaran ja hyvä niin. Tavaraa on varmasti jälleen ylen määrin ja loput voi sitten jättää paikallisille. Kaikelle löytyy onnellisia ottajia.

Kuuban polttoainekriisistä menneenä syksynä uutisoitiin myös Suomessa. Pelloilla koneiden sijaan käytettiin jälleen enemmän härkiä, työpaikkakuljetuksia peruttiin samoin kuin kaikkea muuta liikennettä. Polttoaine on yksi niistä asioista, joita on syytä käydä tankkaamassa jo paljon ennen kuin on tankki lähes tyhjä. Nyt polttoaineen suhteen hyvänäkin aikana voi mennä useita päiviä, että polttoainetta ei tule. Tai sitten ei tule sitä polttoainetta, jota oma auto käyttää. Itse en ole nähnyt missään muussa maassa niin montaa erilaista tankattavaa ainetta huoltoasemalla kuin mitä täällä on. Jotain on siis enemmän täällä kuin muualla maailmassa.

Tien päällä Kuubassa

Liikenteessä Kuubassa matkanteko on mielenkiintoista jo pelkästään sen takia, että kulkuneuvoja on moneen lähtöön ja niistä useat ovat olleet liikenteessä jo 50-luvulta alkaen.

Jokin aika sitten olin tapaamassa ystävää ja taksi kohti kotia löytyi vaivatta ja ilman tarvetta neuvotella hinnasta. Laatuhan selviää vasta kun lähdetään liikkeelle. Montaa kertaa ei tarvinnut starttailla kun moottori räsähti käyntiin. Istuimessa oli ollut jouset muutama kymmenen vuotta sitten. Kovaa se kulki ja stereot toimi, mutta ääntä ei kovin kuulunut moottorin jyrinän takaa. Ikkunat oli auki ja kun pääsin hotellille niin hiukset oli kuin pyörremyrskyn jäljiltä. Ja lisäksi pakokaasun haju oli tarttunut kaikkeen. Mutta eipä mitään, pääsin kotiin ja nukkumaan. Seuraavana päivänä työpäivän jälkeen oli vuorossa retki naapurikaupunkiin vapaan viettoon. Työpäivä päättyi harmillisesti yleisimpään aikaan, joten kaupungin sisällä oli turha kuvitella saavansa mitään halpaa kyytiä bussiasemalle. Bussiasemalta en itsekään enää nykyisin bussista edes haaveile. Sen sijaan sieltä lähtee jaettuja takseja, jotka lähtevät kun auto on täynnä. Mieletön tuuri, koska asemalle tullessa auto tuli täyteen ja heti vaan tien päälle. Edelliskerralla pääsin 50-luvun amerikan autolla, jossa oli kolme riviä penkkejä. Tällä kertaa tarjolla oli joku 50-luvun pakettiauton tyyppinen kulkupeli, jossa matka edistyi kylki menosuuntaan olevin istuimin. Auton perässä tunnelma oli vähintäänkin tiivis kun jalat oli ristikkäin vastapäätä istuvan kanssa ja vieressä olevat asettelivat käsiä naapurin harteille, että olisi enemmän tilaa. Jälleen kerran mietin, että nämä mun retket on paras tehdä yksin.

Edellisellä vastaavalla keikalla auto pysäytettiin poliisin tarkastuspisteelle. Kuljettaja sai sakot ylinopeudesta. Vauhti tuntui kyllä varsin maltilliselta, mutta hankala sanoa, kun nopeusmittari (sen kummemmin kuin mikään muukaan mittari) ei värähtänytkään. Se projekti sujui kuitenkin yllättävän nopeasti. 10 minuuttia ja oltiin tiellä taas. Seuraavalla tarkastuspisteellä tarkastettiin tavarat. Ajattelin, että paras, että istun ulkomaalaisena autossa ja tulen pihalle jos puhutellaan. Ei puhuteltu ja kun kysyin myöhemmin niiltä kenen tavarat käytiin läpi, että mitä etsittiin, niin miesten tavaroista haluttiin tutkia, että löytyykö kaupiteltavaa tavaraa (joka ei olisi siis ollut sallittua)

Kuulostaa varsin hankalalta, että menee vaan jonnekin odottelemaan autoa ja pääsee kyytiin jos joku ottaa. Yleensä se on kuitenkin yllättävän helppoa kun tietää mistä kadun kulmauksesta ajetaan minne päin ja mistä lähtevät jaetut taksit sinne suuntaan minne haluaa. Mutta vaatii siis kyllä sen, että ekalla kerralla on selvitettävä asia ja yleensä vastausta ei kovin moni tiedä.

Pari päivää sitten tulin töistä kotiin minibussilla. Usein niissä on rahastaja oven tuntumassa, mutta ei aina. Nousin kyytiin ja koska joku ystävällisesti avasi oven, niin ajattelin, että olisi töissä. Maksoin hänelle ja kerroin, että minne menen. Menin tyytyväisenä itseeni auton peräpenkkiin ja kuulin kun kuljettaja huuteli, että minne neiti on matkalla. Raha oli jo päätynyt hänelle, mutta tieto määränpäästä jäi matkalle, koska maksoin matkani jollekin kanssamatkustajalle.

Eräänä toisena päivänä reippaasti nousin kaupungilla kulkevan jaetun taksin kyytiin. Kerroin jälleen toivomani määränpään ja ainoa vapaa paikka autossa oli etupenkillä. Suurimmassa osassa näistä vanhoista autoista on edessä kuljettajan vieressä kaksi paikkaa. Toinen etupenkillä matkustava nousi kyydistä pois ja tarjosi minulle paikkaa kuljettajan ja itsensä välistä. Luonnollisesti ajattelin, että hän jää ennen minua pois kyydistä, joten istuin rauhassa katselematta edes kunnolla ulos kunnes tämä kanssamatkustaja kysäisi, että eikö sinun pitänyt jäädä tässä pois. No piti kyllä. Kiitin, hymyilin, maksoin hämmennyksissäni tuplahinnan ja kävelin pois.

Mielelläni kyllä istun yleensä keskipaikalla näissä autoissa. Tai sitten jotenkin muuten poissa oven läheisyydestä. Kerran on ovi auennut kesken matkan kun olen itse ollut kyydissä ja useamman kerran nähnyt kun muille on käynyt niin. Ainakin on parempi nojata siihen vieressä istuvaan kanssamatkustajaan kuin auton oveen.