Kuuban matkamuistoja osa 1

Kuubaan saavuttiin sateiseen iltaan. Matkaa tehdessä Pariisin kautta, sää taisi olla parhaimmillaan Helsingissä. Reissua edeltävästi eniten jännitystä itselle aiheutti tavaroiden tuominen läpi paikallisen tullin. Virallista Kuuban tullin sivua en saanut auki missään vaiheessa ennen matkaa, mutta mahdollisesti maahan sai tällä hetkellä, kuten vuosi sittenkin, tuoda 30 kg tavaraa omaan käyttöön ja niitäkin rajoitettu esimerkiksi kenkien ja muiden yksittäisten tavaroiden määrällä. Lisäksi tiettävästi saa tuoda reilummin lääkkeitä, elintarvikkeita ja hygieniatuotteita, jos ne on omassa laukussaan. No se laukku, johon olin pakannut nuo lääkkeet ja hygieniatuotteet, sisälsi varsin avaralla näkemyksellä katsottuja hygieniatuotteita ja mielikuvitusta olisi saanut käyttää, jos olisi joutunut esittelemään niitä tullissa. Viikkoa ennen matkaa piti täyttää maahantulokaavake ja siihen rastin tyytyväisenä, että mitään kiellettyä ei matkassa ole. Maahantulokaavakkeessa kyseltiin myös Covid-kontakteista ja siitä, ettei niitä ole pariin viimeiseen viikkoon ollut. No on ollut vielä viimeisessä työvuorossakin ennen matkaan lähtöä. Keuhko-osaston hoitajalla ei olisi asiaa Kuubaan ikinä, jos se olisi tästä kiinni. Mutta ainakaan itsellä ei ole ollut mitään flunssanoireita, joten siihen sai sentään vastata toivotulla tavalla. Tätä lomaketta kyseltiin matkalla sitten lukuisia kertoja. Ensin Helsingissä, sitten Pariisissa, kolmannen kerran Havannan lentoaseman sairaanhoitajan puolesta ja sitten vielä passintarkastuksessa. Kuubalaiset tarkastukset olivat ennallaan. Jonotettiin yhdelle, seuraavalle ja viidennelle paikalle ennen kuin oli kaikki jonotukset suoritettu. Käsimatkatavaroiden tarkastus Havannassa sujui vaivatta. Sen jälkeen odottelemaan matkalaukkuja. Toinen tulikin ihan kohtuullisessa ajassa. Ja toista sitten odottelin ihan viimeiseen asti. Ja pelkoni toteutui. Laukkutagiin oli piirretty. Se, että mitä se merkki tarkoitti, ei kuitenkaan selvinnyt. Tämän jälkeen sitten jonottelemaan paikallista SIM-korttia puhelimeen, joka oli ennalta ostettuna ja laukkuhallista haettavissa. Ja sen jälkeen sitten jonon hännille, että pääsee laukkuhallista pois. Tässä jonotuksessa joku ehti kolmesti käydä katsomassa laukkutagit ja kääntämässä ylöspäin ne, joihin oli merkintöjä tehty. Käänsin aina nätisti lappuni takaisin niin, ettei näy se merkintä ja samalla etsin taskuun vähän rahaa, jolla voisin päästä ovelta laukkuineni ulos. Oltiin aivan viimeiset jonossa ja ovella sitten taas laukkujen tunnistenauhojen tutkailu. Ja en tajunnut, että siinä haluttiin ne suomessa saadut tunnistenauhojen vastakappaleet pois, joten kun olin puoliväliin kaivanut käsimatkatavarasta kaikki tavarat siihen laukkujen päälle, niin oven mies vain hymyili ja sanoi, että anna olla, voit mennä. Ja minä menin onnellisena. Olin saanut lahjoitustavarani maahan. Kentältä taksilla majapaikalle, paikalliset SIM-kortit saatiin toimimaan matkalla ja saatiin helposti yhteys casan omistajaan. Ensimmäinen asumus oli Habana Centrossa, paikallisten keskellä. Vettä tuli hyvin ja sähköäkin oli. Yksi seurueesta oli mennyt Havannaan jo edeltä ja vaihtanut rahatkin valmiiksi. Rahapussi sai nyt uuden merkityksen kun suurin seteli vastaa noin kolmea euroa. Viidellä sadalla eurolla saa ihan kunnon säkillisen seteleitä.

Ensimmäiseen Havannan päivään sisältyi tärkeimmät nähtävyydet, joista suurimmalla osalla on toki käyty kymmenet kerrat jo entuudestaan. Tällä kertaa kulkupelinä kuitenkin pinkki vuoden -57 avo-Buick. Ja lopuksi mojitolle Nacional-hotelliin. Sinnekin on asiakkaita viety mojitolle aikanaan viikosta toiseen, mutta nyt sai mojiton itsekin. Illalla yhdet treffit tutun havannalaisen kanssa, joka sai oman osuutensa saippuoista, hammastahnoista ja muista lahjoitustavaroista ja minä sain laukkuun heti hyvin lisää tilaa.

Toisena aamuna olikin sitten autonvuokrausasiat heti aamusta. Auto oli netistä vuokrattu ja koska opasaikoina autonvuokraus oli puolen päivän projekti, niin sen helppous yllätti ja päästiin jo tunnin kuluttua tien päälle. Tankissa oli bensaa ja mukaan saatiin lista asemista, joilta turistit voivat tankata. Jokaisessa provinssissa on 1-3 asemaa, joilta voitaisiin polttoainetta kysellä. Suunnaksi Trinidad ja matkalla pikainen pysähdys Cienfuegosissa. Kuuban tiet olivat entisen veroisessa kunnossa ja kuoppia oli joka leveyttä ja syvyyttä. Yhteen vähän isompaan kuoppaan osuttiinkin, mutta sen vahingot eivät selvinneet vielä ensimmäisen päivän matkan aikana. Trinidadissa sitten kun saatiin auto parkkiin, huomasi parkkipaikan pitäjä, että rengas on turvonnut. Sinä iltana kokeiltiin soittaa vuokraamon 24 h numeroon, josta ei puhelimeen vastattu. Aamulla sitten huoltoasemalle, josta löytyi välittömästi joku kuka lupasi ohjeistaa meidän läheiselle rengaskorjaamolle. Hän polki pyörällä edeltä ja me ajelimme perässä kaupungin laidalle. Korjaamolla luvattiin, että rengas saadaan korjattua. Ja sieltä lähdettiinkin kohti huoltoasemaa tyytyväisenä tankkaamaan. Korjaamon perheenjäsenetkin sai osansa saippuoista ja käytetyistä vaatteista. Tankkikin saatiin täyteen. Mutta tankkauksen jälkeen auto ei sitten käynnistynytkään. Joku mies saatiin autoa käynnistelemään ja kiitokseksi hän sai auton käynnistyksestä hammastahnaa ja -harjan. Laukut alkaa tyhjentyä hyvää vauhtia. Myöhemmin kävi ilmi, että auto ei käynnistynyt kertaakaan tankkauksen jälkeen normaalisti, vaan käynnistelyprojekti vei aina oman aikansa.

Trinidadin casa oli rinteessä, maisemat oli kauniit ja aamiainen hyvä. Auto oli parkissa mäen alla ja luvattiin, että joku on paikalla 24 h. No aina muulloin olikin, mutta lähtöaamuna ei ollutkaan. Rouva oli lähtenyt jonkun kanssa sairaalaan ja miehen sijainnista ei ollut tietoa. Mutta naapureista ehti ilmeisesti useampikin soitella heille ja auto saatiin ulos ja matka jatkui kohti Camagüeyta.