Kuuban matkamuistoja osa 3

Aamu Manzanillossa alkoi aamiaisella ja sähkökatkolla. Isäntä vaihtoi meille lisää rahaa mustanpörssin hintaan ja myi juomat matkalle. Tavarat autoon ja suunnattiin tuonne rantareitille, Carretera Granmalle kohti Santiago de Cubaa. Varmisteltiin myös, että onko kukaan tietoinen, että onko kukaan tiettävästi ajanut kyseistä tietä lähiaikoina. Reitti ei kenenkään mielestä ollut suositeltava reittivalinta, mutta ilmeisesti tie kuitenkin olisi avoinna. Alkumatka ennen rantatien alkua olikin yllättävän hyvää tietä ja matka edistyi hyvin. Heti meren ilmestyttyä näkyviin myös tien kunto alkoi heikentyä, mutta varsinkin alkuosuus vaikutti kuitenkin aivan ajettavalta, joten hyvillä mielin suunnattiin eteenpäin. Karibianmeren maisemat olivat kauniit. Meri sininen ja maasto kumpuilevaa. Aika ajoin tuli huonompia kohtia ja tienpohja oli tuhoutunut vuosien ja sääilmiöiden vuoksi. Matkavauhti hidastui parin tunnin matkalle noin 20 kilometriin tunnissa. Huonoin kohta oli romahtaneen tunnelin kohdalla, johon oli vaihtoehtoinen ajoreitti tehty aivan meren rantaan. Kun auto hyytyi pyöreisiin irtokiviin, niin mielessä kävi jo, että tähän jäätiin, mutta siitäkin lopulta helposti matka jatkui ja sen jälkeen reitti muuttuikin ensin hieman paremmaksi ja lopulta lähestulkoon erinomaiseksi. Kuuban tiet ovat tosin opettaneet, että koskaan ei voi ajaa rennosti, koska vaikka tie olisi kuinka hyvä niin yhtäkkiä voi puolet tiestä puuttua seuraavan mutkan takana. Reittiä en varmaan itsekään tavallisella autolla ajavalle kyllä suosittelisi, jeepillä menisi mukavammin ja varmemmin jos sellaisia olisi. Mutta todistetusti sen voi ajaa myös tavallisella henkilöautolla. Ja ruuhkaa ei ainakaan ollut.

Santiago de Cuba lähestyi ja ennen kaupunkiin ajoa, oli tarkoitus käydä tervehtimässä Virgen del Caridad de la Cobrea, kansallista ikonia, Neitsyt Mariaa kaupungin ulkopuolella. Valittiin reitti, jota navigaattori tarjosi. Ja se ei kannattanut. Vasta oli ajettu seitsemän tuntia tuota kehnoa carreteraa ja nyt sitten reitiksi valikoitui tie, jolla oli muutamia asfaltinpaloja ja puolimetriä syviä vedentekemiä uomia ja varsinaista kunnollista tietä ei nimeksikään. Mutta vähäisillä pohjakosketuksilla päästiin Neitsyt Marian luokse. Kukat ja kynttilät vietiin ja pienet matkamuistot hankittiin lähinnä sen takia, että kauppiaana oli yhdelle meistä tuttu kauppias, joka oli ollut aikanaan opasvuosinakin aina paikalla. Valoisan aikana päästiin vielä keskustaan casalle. Autolle palkattiin vahti naapuritalosta. Kolme euron maksua vastaan hän lupasi vahtia autoa 24 h. Ja yön aikana oli sitten vielä pessytkin auton. Todellisuudessa taisi olla hieman epävarmaa, että vahtiko sitä autoa kukaan ihan koko aikaa, mutta ainakin se säilyi vahingoittumattomana paikallaan. Santiago taisi olla paikoista se, jossa sähköä oli kaikkein vähiten tarjolla. Muutamia tunteja vuorokaudessa saatiin sähköverkon kautta sähköä ja lisäksi talon omaa generaattoria käytettiin muutama tunti, jotta sai valot päälle ja puhelimen ladattua, mutta lämmintä vettä tai ilmastointia sillä ei saanut. Ensimmäisen illan ravintolassa saatiin kokea jälleen hankaluuksia sähkönpuutteen vuoksi. Tilattiin alkupalaksi täytettyjä plataaneja ja pääruoaksi ainakin itse tilasin possua. Pääruoat tulivat ensin ja se oli kaikkien aikojen vähäpossuisin possu. Rasvaa oli noin neljän sentin kerros ja "lihaa" parin millin hädin tuskin havaittava raita. Rasvaan oli kyllä saatu hämmästyttävän hyvä maku, mutta näin sen rasvan korvaavan veren suonissa joten isommat kimpaleet jäi lautaselle. No se alkuruokakin tuli sitten jälkiruoaksi. Sitä ei voinut kuulemma tehdä kun ei ollut sähköä. Viimeistään tässä vaiheessa reissua yhdeksi matkan pääteemaksi vahvistui se, että ruoat saatiin jäähtyneinä ja että niitä ei ilman sähköä voinut valmistaa. Kun kaikkialla kuitenkin kokataan kaasuhellalla niin onko sitten niin, että jäähdytys ei onnistu kun ei tuuletin ja jääkaappi toimi... Seuraavana päivänä käytiin katsomassa kaupungin tärkeimmät nähtävyydet, kuten Fidel Castron hauta ja Bacardin rommimuseo. Ja etsittiin polttoainetta autoon. Menimme autonvuokraamosta saadun listan huoltoasemalle ja pyydettiin tankki täyteen. Mutta ei voinut tankata, koska tarvittaisiin ensin Melia Santiago -hotellista saatu lappu, jonka kanssa voi sitten tulla tankkaamaan. Ajeltiin Melialle, jossa meille kerrottiin, että juu täältä niitä lappuja saa, mutta ei enää tänään. Kaikki tämän päivän laput on jo jaettu. Voitte tulle huomenna uudelleen, mutta tulkaa klo 8-8.15, niin ehditte saada lapun. Sillä saa sitten tankata 20 litraa. Ja koska se ei meille riittäisi, niin sitten seuraavana päivänä voidaan tulla hakemaan toinen lappu, jolla saadaan toiset 20 litraa. Kuluuhan se polttoaine noinkin, että ajelee päivästä toiseen oman majapaikan, hotellin ja huoltoaseman väliä hakemassa lappuja ja bensatilkkoja. Palattiin sitten lopulta takaisin huoltoasemalle ilman lappua ja kysyttiin, että jos maksetaan viisi euroa ekstraa, niin saadaanko tankki täyteen nyt heti. Ja saatiin.

Eikä se ollut edes päivän ainoa lahjonta. Poliisikin otti oman osansa, koska auto livahti ilman pysähtymistä stop-merkin ohi. Auton paperit olivat unohtuneet casalle, joten niihin oli vaikea tuota sakkoa kirjata, joka poliisin mukaan olisi ollut noin 60 euroa. Ja varmaan toinen sakon paikka oli se, ettei niitä papereita ollut. Vitosella hän ei kuitenkaan näistä rikkeistä laskenut vaan vasta kolmannella kymmenen euron tarjouksella matka jatkui ja saatiin vielä reittiohjeet kaupan päälle.