Kuuban matkamuistoja osa 3

Aamu Manzanillossa alkoi aamiaisella ja sähkökatkolla. Isäntä vaihtoi meille lisää rahaa mustanpörssin hintaan ja myi juomat matkalle. Tavarat autoon ja suunnattiin tuonne rantareitille, Carretera Granmalle kohti Santiago de Cubaa. Varmisteltiin myös, että onko kukaan tietoinen, että onko kukaan tiettävästi ajanut kyseistä tietä lähiaikoina. Reitti ei kenenkään mielestä ollut suositeltava reittivalinta, mutta ilmeisesti tie kuitenkin olisi avoinna. Alkumatka ennen rantatien alkua olikin yllättävän hyvää tietä ja matka edistyi hyvin. Heti meren ilmestyttyä näkyviin myös tien kunto alkoi heikentyä, mutta varsinkin alkuosuus vaikutti kuitenkin aivan ajettavalta, joten hyvillä mielin suunnattiin eteenpäin. Karibianmeren maisemat olivat kauniit. Meri sininen ja maasto kumpuilevaa. Aika ajoin tuli huonompia kohtia ja tienpohja oli tuhoutunut vuosien ja sääilmiöiden vuoksi. Matkavauhti hidastui parin tunnin matkalle noin 20 kilometriin tunnissa. Huonoin kohta oli romahtaneen tunnelin kohdalla, johon oli vaihtoehtoinen ajoreitti tehty aivan meren rantaan. Kun auto hyytyi pyöreisiin irtokiviin, niin mielessä kävi jo, että tähän jäätiin, mutta siitäkin lopulta helposti matka jatkui ja sen jälkeen reitti muuttuikin ensin hieman paremmaksi ja lopulta lähestulkoon erinomaiseksi. Kuuban tiet ovat tosin opettaneet, että koskaan ei voi ajaa rennosti, koska vaikka tie olisi kuinka hyvä niin yhtäkkiä voi puolet tiestä puuttua seuraavan mutkan takana. Reittiä en varmaan itsekään tavallisella autolla ajavalle kyllä suosittelisi, jeepillä menisi mukavammin ja varmemmin jos sellaisia olisi. Mutta todistetusti sen voi ajaa myös tavallisella henkilöautolla. Ja ruuhkaa ei ainakaan ollut.

Santiago de Cuba lähestyi ja ennen kaupunkiin ajoa, oli tarkoitus käydä tervehtimässä Virgen del Caridad de la Cobrea, kansallista ikonia, Neitsyt Mariaa kaupungin ulkopuolella. Valittiin reitti, jota navigaattori tarjosi. Ja se ei kannattanut. Vasta oli ajettu seitsemän tuntia tuota kehnoa carreteraa ja nyt sitten reitiksi valikoitui tie, jolla oli muutamia asfaltinpaloja ja puolimetriä syviä vedentekemiä uomia ja varsinaista kunnollista tietä ei nimeksikään. Mutta vähäisillä pohjakosketuksilla päästiin Neitsyt Marian luokse. Kukat ja kynttilät vietiin ja pienet matkamuistot hankittiin lähinnä sen takia, että kauppiaana oli yhdelle meistä tuttu kauppias, joka oli ollut aikanaan opasvuosinakin aina paikalla. Valoisan aikana päästiin vielä keskustaan casalle. Autolle palkattiin vahti naapuritalosta. Kolme euron maksua vastaan hän lupasi vahtia autoa 24 h. Ja yön aikana oli sitten vielä pessytkin auton. Todellisuudessa taisi olla hieman epävarmaa, että vahtiko sitä autoa kukaan ihan koko aikaa, mutta ainakin se säilyi vahingoittumattomana paikallaan. Santiago taisi olla paikoista se, jossa sähköä oli kaikkein vähiten tarjolla. Muutamia tunteja vuorokaudessa saatiin sähköverkon kautta sähköä ja lisäksi talon omaa generaattoria käytettiin muutama tunti, jotta sai valot päälle ja puhelimen ladattua, mutta lämmintä vettä tai ilmastointia sillä ei saanut. Ensimmäisen illan ravintolassa saatiin kokea jälleen hankaluuksia sähkönpuutteen vuoksi. Tilattiin alkupalaksi täytettyjä plataaneja ja pääruoaksi ainakin itse tilasin possua. Pääruoat tulivat ensin ja se oli kaikkien aikojen vähäpossuisin possu. Rasvaa oli noin neljän sentin kerros ja "lihaa" parin millin hädin tuskin havaittava raita. Rasvaan oli kyllä saatu hämmästyttävän hyvä maku, mutta näin sen rasvan korvaavan veren suonissa joten isommat kimpaleet jäi lautaselle. No se alkuruokakin tuli sitten jälkiruoaksi. Sitä ei voinut kuulemma tehdä kun ei ollut sähköä. Viimeistään tässä vaiheessa reissua yhdeksi matkan pääteemaksi vahvistui se, että ruoat saatiin jäähtyneinä ja että niitä ei ilman sähköä voinut valmistaa. Kun kaikkialla kuitenkin kokataan kaasuhellalla niin onko sitten niin, että jäähdytys ei onnistu kun ei tuuletin ja jääkaappi toimi... Seuraavana päivänä käytiin katsomassa kaupungin tärkeimmät nähtävyydet, kuten Fidel Castron hauta ja Bacardin rommimuseo. Ja etsittiin polttoainetta autoon. Menimme autonvuokraamosta saadun listan huoltoasemalle ja pyydettiin tankki täyteen. Mutta ei voinut tankata, koska tarvittaisiin ensin Melia Santiago -hotellista saatu lappu, jonka kanssa voi sitten tulla tankkaamaan. Ajeltiin Melialle, jossa meille kerrottiin, että juu täältä niitä lappuja saa, mutta ei enää tänään. Kaikki tämän päivän laput on jo jaettu. Voitte tulle huomenna uudelleen, mutta tulkaa klo 8-8.15, niin ehditte saada lapun. Sillä saa sitten tankata 20 litraa. Ja koska se ei meille riittäisi, niin sitten seuraavana päivänä voidaan tulla hakemaan toinen lappu, jolla saadaan toiset 20 litraa. Kuluuhan se polttoaine noinkin, että ajelee päivästä toiseen oman majapaikan, hotellin ja huoltoaseman väliä hakemassa lappuja ja bensatilkkoja. Palattiin sitten lopulta takaisin huoltoasemalle ilman lappua ja kysyttiin, että jos maksetaan viisi euroa ekstraa, niin saadaanko tankki täyteen nyt heti. Ja saatiin.

Eikä se ollut edes päivän ainoa lahjonta. Poliisikin otti oman osansa, koska auto livahti ilman pysähtymistä stop-merkin ohi. Auton paperit olivat unohtuneet casalle, joten niihin oli vaikea tuota sakkoa kirjata, joka poliisin mukaan olisi ollut noin 60 euroa. Ja varmaan toinen sakon paikka oli se, ettei niitä papereita ollut. Vitosella hän ei kuitenkaan näistä rikkeistä laskenut vaan vasta kolmannella kymmenen euron tarjouksella matka jatkui ja saatiin vielä reittiohjeet kaupan päälle.

Kuuban matkamuistoja osa 2

Trinidadista lähtiessä pysähdyttiin ensimmäisenä Valle de los Ingenioksessa, joka on ollut aikoinaan tärkeää sokerintuotantoaluetta. Sekä kaupunki että sokerilaakso ovat Unescon maailmanperintökohteita. Nopea kiipeäminen torniin, josta koko laakson näkymät avautuivat. Portaat oli jyrkät ja tutisevat, mutta maisemat kauniit. Paluu autolle, jonka takarenkaan ilmanpaineissa vaikutti olevan ongelmaa. Parkkipaikalta nuori mies tuli kyytiin ja ohjeisti meidät läheiselle talolle, josta olisi voinut saada ilmaa renkaaseeen, jos sähköä olisi ollut. Mutta ei ollut. Renkaassa onneksi ilmaa vielä oli jonkin verran, joten jatkettiin matkaa. Matkalla Camagüeyhin pysähdyttiin Sancti Spirituksessa lyhyellä huoltotauolla. Ihmisille ruokaa ja auton renkaaseen ilmaa. Kaupungin jälkeen tavattiin entuudestaan tuttu paikallinen, joka oli selvittänyt meille valmiiksi paikan, jonne voisin lahjoittaa Suomesta muutamilta henkilöiltä ylijääneitä lääkkeitä ja liukulakanoita. Pysähdyttiin paikallisessa vanhainkodissa. Olosuhteet olivat varsin yhteisölliset verrattuna Suomen vanhainkoteihin. Käytännössä yhdessä pitkässä huoneessa oli keskellä käytävä ja sen molemmin puolin sänkyjä vieri vieressä. Piha oli iso ja ovet auki, joten kun ulkona sää on kuitenkin pääosin mukava, niin omaa tilaa on tarjolla ulkosalla. Camagüeihin tullessa pysähdyttiin huoltoasemalla, jossa jono oli pitkä, mutta polttoainetta ei ollut. Jätettiin suosiolla tankkausasiat seuraavalle päivälle. Lähdettiin kaupungin iltaan ja mojitojen lisäksi löydettiin paikallinen pizzeria, josta tilattiin pizzat kaikilla täytteillä. Hinta ei tainnut nousta ihan euroonkaan per pizza ja kaikkiin täytteisiin sisältyi juusto, makkara ja sipuli. Aamuksi oli tilattu polkupyörätaksit hakemaan meidät kaupunkikierrokselle. Toinen saapui paikalle, mutta toista ei näkynyt, joten toinen otettiin kadun varresta. Polkupyörätaksit on varsin tavanomainen tapa päästä paikasta toiseen lähes missä tahansa paikallisessa kaupungissa tai kylässä. Kierros sujui mukavasti, paikalliset nähtävyydet tuli nähtyä ja sitten oli vuorossa se auton tankkaaminen, joka eilen ei onnistunut.

Tälle päivälle oli polttoainetta saatu asemalle ja seuraavalla asemalla käytiin tarkistamassa taas rengaspaineita, jotka olivat kunnossa, joten matka jatkui eteenpäin vielä hieman epävarmalla määränpäällä. Lopulta päätettiin, että koetettaisiin ajaa Kuuban huonoimpanakin tunnettu tieosuus ja tämän vuoksi seuraava yösija päätettiin etsiä Manzanillosta. Ja etsinnäksi se menikin. Kopulteltiin useampiin oviin, joissa oli kotimajoituskyltti, mutta ilmeisesti matkailijoita ei suuremmin ollut viime aikoina näkynyt, koska jos jostain paikasta joku vastasikin koputukseen, niin ainakaan samalle päivälle ei huoneita saatu siihen kuntoon, että sinne olisi voinut meidät majoittaa. Mutta etsintä tuotti lopulta tulosta. Löydettiin paikka, jossa oli kolme huonetta, aamiaistakin saatavilla ja rouva lupasi, että saa pedit pedattua lähiaikoina. Verhotkin olisi laittanut ikkunaan, mutta niitä ei taidettu lopulta tarvita. Sähköä ei ollut, joten puhelimen valossa etsittiin tärkeimmät tavarat mukaan ja lähdettiin rantakadulle istuskelemaan ja lopulta syömäänkin. Baarirakennuksen takana näkyi tuli ja kun naapuripöydässä oli hyvännäköisiä eväitä, niin ajateltiin tilata samaa. Paistetut plataanit oli sitten kuitenkin jo loppuneet ja lopulta vain yhden ruoka tuli sen tulisijan kautta siinä missä kaksi muuta olivat pöytään saapuessaan paikalliseen tapaan jo jäähtyneitä.

Ruoan jälkeen suunnattiin keskustaan iltaelämään. Iltaelämä oli hiljaisenlaista kun sähköjä ei ollut, joten kaikkialla oli aivan pilkkopimeää. Keskusaukionlaidalta löytyi kuitenkin jotain paikkoja ja yritettiin tilata Cuba Libreä ja sitten vielä tarkennettiin, että ihan vaan rommia ja kolaa sekaisin, ei mitään muuta. Mutta koska oli sähkökatko, niin näiden kahden ainesosan sekoittaminen ei onnistunut. Naapuripöydässä oli kuitenkin rommipullo, joten sitä oli. Ja kolaakin oli, mutta jostain tuntemattomaksi jääneestä syystä niitä ei saanut yhdistettyä. Tölkkijuomia sai, joten otettiin niitä ja kun oli aikamme istuttu, niin rommikolan myyntikin järjestyi. Tarjoilija tuli pöytään kertomaan, että nyt se on mahdollista, joten sellaiset sitten tilaukseen. Ja niitä juodessa palautui sitten sähkötkin ensin aukion toiselle laidalle ja sitten myös sille puolelle, jossa me istuimme. Tässä vaiheessa ilta oli kuitenkin pitkällä ja seuraavalle päivälle oli suunnitteilla aikaa vievä ajomatka, joten suuntasimme kohti majoitusta.

Kuuban matkamuistoja osa 1

Kuubaan saavuttiin sateiseen iltaan. Matkaa tehdessä Pariisin kautta, sää taisi olla parhaimmillaan Helsingissä. Reissua edeltävästi eniten jännitystä itselle aiheutti tavaroiden tuominen läpi paikallisen tullin. Virallista Kuuban tullin sivua en saanut auki missään vaiheessa ennen matkaa, mutta mahdollisesti maahan sai tällä hetkellä, kuten vuosi sittenkin, tuoda 30 kg tavaraa omaan käyttöön ja niitäkin rajoitettu esimerkiksi kenkien ja muiden yksittäisten tavaroiden määrällä. Lisäksi tiettävästi saa tuoda reilummin lääkkeitä, elintarvikkeita ja hygieniatuotteita, jos ne on omassa laukussaan. No se laukku, johon olin pakannut nuo lääkkeet ja hygieniatuotteet, sisälsi varsin avaralla näkemyksellä katsottuja hygieniatuotteita ja mielikuvitusta olisi saanut käyttää, jos olisi joutunut esittelemään niitä tullissa. Viikkoa ennen matkaa piti täyttää maahantulokaavake ja siihen rastin tyytyväisenä, että mitään kiellettyä ei matkassa ole. Maahantulokaavakkeessa kyseltiin myös Covid-kontakteista ja siitä, ettei niitä ole pariin viimeiseen viikkoon ollut. No on ollut vielä viimeisessä työvuorossakin ennen matkaan lähtöä. Keuhko-osaston hoitajalla ei olisi asiaa Kuubaan ikinä, jos se olisi tästä kiinni. Mutta ainakaan itsellä ei ole ollut mitään flunssanoireita, joten siihen sai sentään vastata toivotulla tavalla. Tätä lomaketta kyseltiin matkalla sitten lukuisia kertoja. Ensin Helsingissä, sitten Pariisissa, kolmannen kerran Havannan lentoaseman sairaanhoitajan puolesta ja sitten vielä passintarkastuksessa. Kuubalaiset tarkastukset olivat ennallaan. Jonotettiin yhdelle, seuraavalle ja viidennelle paikalle ennen kuin oli kaikki jonotukset suoritettu. Käsimatkatavaroiden tarkastus Havannassa sujui vaivatta. Sen jälkeen odottelemaan matkalaukkuja. Toinen tulikin ihan kohtuullisessa ajassa. Ja toista sitten odottelin ihan viimeiseen asti. Ja pelkoni toteutui. Laukkutagiin oli piirretty. Se, että mitä se merkki tarkoitti, ei kuitenkaan selvinnyt. Tämän jälkeen sitten jonottelemaan paikallista SIM-korttia puhelimeen, joka oli ennalta ostettuna ja laukkuhallista haettavissa. Ja sen jälkeen sitten jonon hännille, että pääsee laukkuhallista pois. Tässä jonotuksessa joku ehti kolmesti käydä katsomassa laukkutagit ja kääntämässä ylöspäin ne, joihin oli merkintöjä tehty. Käänsin aina nätisti lappuni takaisin niin, ettei näy se merkintä ja samalla etsin taskuun vähän rahaa, jolla voisin päästä ovelta laukkuineni ulos. Oltiin aivan viimeiset jonossa ja ovella sitten taas laukkujen tunnistenauhojen tutkailu. Ja en tajunnut, että siinä haluttiin ne suomessa saadut tunnistenauhojen vastakappaleet pois, joten kun olin puoliväliin kaivanut käsimatkatavarasta kaikki tavarat siihen laukkujen päälle, niin oven mies vain hymyili ja sanoi, että anna olla, voit mennä. Ja minä menin onnellisena. Olin saanut lahjoitustavarani maahan. Kentältä taksilla majapaikalle, paikalliset SIM-kortit saatiin toimimaan matkalla ja saatiin helposti yhteys casan omistajaan. Ensimmäinen asumus oli Habana Centrossa, paikallisten keskellä. Vettä tuli hyvin ja sähköäkin oli. Yksi seurueesta oli mennyt Havannaan jo edeltä ja vaihtanut rahatkin valmiiksi. Rahapussi sai nyt uuden merkityksen kun suurin seteli vastaa noin kolmea euroa. Viidellä sadalla eurolla saa ihan kunnon säkillisen seteleitä.

Ensimmäiseen Havannan päivään sisältyi tärkeimmät nähtävyydet, joista suurimmalla osalla on toki käyty kymmenet kerrat jo entuudestaan. Tällä kertaa kulkupelinä kuitenkin pinkki vuoden -57 avo-Buick. Ja lopuksi mojitolle Nacional-hotelliin. Sinnekin on asiakkaita viety mojitolle aikanaan viikosta toiseen, mutta nyt sai mojiton itsekin. Illalla yhdet treffit tutun havannalaisen kanssa, joka sai oman osuutensa saippuoista, hammastahnoista ja muista lahjoitustavaroista ja minä sain laukkuun heti hyvin lisää tilaa.

Toisena aamuna olikin sitten autonvuokrausasiat heti aamusta. Auto oli netistä vuokrattu ja koska opasaikoina autonvuokraus oli puolen päivän projekti, niin sen helppous yllätti ja päästiin jo tunnin kuluttua tien päälle. Tankissa oli bensaa ja mukaan saatiin lista asemista, joilta turistit voivat tankata. Jokaisessa provinssissa on 1-3 asemaa, joilta voitaisiin polttoainetta kysellä. Suunnaksi Trinidad ja matkalla pikainen pysähdys Cienfuegosissa. Kuuban tiet olivat entisen veroisessa kunnossa ja kuoppia oli joka leveyttä ja syvyyttä. Yhteen vähän isompaan kuoppaan osuttiinkin, mutta sen vahingot eivät selvinneet vielä ensimmäisen päivän matkan aikana. Trinidadissa sitten kun saatiin auto parkkiin, huomasi parkkipaikan pitäjä, että rengas on turvonnut. Sinä iltana kokeiltiin soittaa vuokraamon 24 h numeroon, josta ei puhelimeen vastattu. Aamulla sitten huoltoasemalle, josta löytyi välittömästi joku kuka lupasi ohjeistaa meidän läheiselle rengaskorjaamolle. Hän polki pyörällä edeltä ja me ajelimme perässä kaupungin laidalle. Korjaamolla luvattiin, että rengas saadaan korjattua. Ja sieltä lähdettiinkin kohti huoltoasemaa tyytyväisenä tankkaamaan. Korjaamon perheenjäsenetkin sai osansa saippuoista ja käytetyistä vaatteista. Tankkikin saatiin täyteen. Mutta tankkauksen jälkeen auto ei sitten käynnistynytkään. Joku mies saatiin autoa käynnistelemään ja kiitokseksi hän sai auton käynnistyksestä hammastahnaa ja -harjan. Laukut alkaa tyhjentyä hyvää vauhtia. Myöhemmin kävi ilmi, että auto ei käynnistynyt kertaakaan tankkauksen jälkeen normaalisti, vaan käynnistelyprojekti vei aina oman aikansa.

Trinidadin casa oli rinteessä, maisemat oli kauniit ja aamiainen hyvä. Auto oli parkissa mäen alla ja luvattiin, että joku on paikalla 24 h. No aina muulloin olikin, mutta lähtöaamuna ei ollutkaan. Rouva oli lähtenyt jonkun kanssa sairaalaan ja miehen sijainnista ei ollut tietoa. Mutta naapureista ehti ilmeisesti useampikin soitella heille ja auto saatiin ulos ja matka jatkui kohti Camagüeyta.