Kotimatka

Elsa-myrsky antoi ensin odottaa itseään paljon odotettua pidempään ja saapui lopulta perille varsin rauhallisena. Vettä satoi runsaasti, mutta tuulet olivat maltillisia Matanzasissa. Meidän naapurusto vietti iltaa saman katon alla. Tai ensin aamupäivän puolella kaikki olivat valmistautuneet laittamaan varhaista lounasta, koska ajatuksissa oli, että sähköt katkeavat kun myrsky saapuu. No sähköt menivät jo hyvissä ajoin ennen myrskyä. Samaan aikaan kun jokaisella oli eväät liedellä. Meidänkin kattilassa muhi jotain. Katsoin jo kun tuo niin sanottu lihanpala saapui taloon, että voi olla, että syön tänään pelkkää riisiä. Itse en siinä juuri lihaa nähnyt. Rasvaa, nahkaa ja ohuen kerroksen lihaa. Ja sitähän se olikin. Sitä vaan keitettiin ensin ja sitten kun siitä irtosi rasvaa, niin paistui siinä omassa rasvassaan. Eli ruokana oli friteerattua siannahkaa. Karvoineen päivineen. Yritin ensin kaapia niitä karvoja siitä irti, mutta oli sen verran haastava projekti, että päätin, että tuskin minäkään niihin tukehdun jos ei muutkaan. Ja se siis saatiin kypsäksi, koska sähköt palasivat ennen myrskyä. Ja eivät lopulta edes katkenneet myrskyn aikana.

Illalla myrskyä paossa oleville naapureille tarjoiltiin pientä naposteltavaa. Leo naureskeli, että tässä on kinkkua ja juustoa. Todellisuudessa tarjolla oli kurkkua ja banaania. Yksi naapureista teki papuja ja toinen kahvia. Oikein mukava ilta.

Seuraavana aamuna olikin sitten kotiinlähdön aika. Taksi nouti sovitusti ovelta. Muistutti vielä, että jos joku kysyy niin hän on sitten Leon serkku ja raha pitäisi antaa nyt, ettei kukaan näe, että kyydistä maksetaan. Ongelma miksi tällä hetkellä kukaan ei haluaisi ulkomaalaisia kyytiinsä, on se, että ulkomaalaisten kuljettamiseen tarvitaan erillinen maksullinen lupa, josta maksetaan kuukausittain. Tällä hetkellä kun matkailijoita ei ole maassa ollut yli vuoteen, ei näitä lupiakaan ole kenelläkään. Joka tapauksessa meillä oli nyt sentään lupa ajaa Havannaan. Leo sitä kävi hakemassa useaan otteeseen ja lopulta edellisenä iltapäivänä se saatiin oikeilla tiedoilla. Lupaa ei tosin kysytty kertaakaan missään. Vettä satoi sen verran reippaasti vielä koko matkan ajan, etteivät tarkastuspisteiden tarkastajat ilmeisesti halunneet tulla pihalle. Näin ollen ei käynyt selväksi sekään, että tarvittiinko Havannaan matkustamiseen koronatestin tulosta vai ei. Matka meni siis hyvin. Matanzasista lähdettäessä teillä oli paljon sateen mukana valunutta maa-ainesta, mutta sateesta huolimatta teitä oli puhdistamassa kymmeniä henkilöitä lapioineen. Kaupungin ulkopuolella ei ollut mitään ongelmaa myrskytuhojen kanssa tiellä. Pari kaatunutta puuta, joista pääsi helposti ohi sekä parissa kohtaa enemmän vettä tiellä. Autoja ei matkalla montaa näkynyt.

Lentoasemalla olin todella hyvissä ajoin ja ensimmäistä kertaa ikinä Kuubassa myös lähtöselvitys aukesi jo tuntia ennen luvattua. Lentoasemalla ei päässyt myöskään sisälle ennen lähtöselvityksen avautumista. Nimet tarkistettiin ovella. Seuraavaksi mitattiin lämpötila ja sitten kohti lähtöselvitystiskejä. Siellä virkailija sai vielä kerran vatsani pyörähtämään ympäri, koska ajatteli, että koronavirustodistukseni olisi vanhentunut. Vieressä istuva virkailija kuitenkin totesi sen asianmukaiseksi, joten sitten vaan koneeseennousukortteja printtailemaan. Lentoni vaihtui myöhästymisen vuoksi jälleen Havanna-Pariisi-Amsterdam-Helsinki reitille eli sama reitti, jota pitkin saavuin Kuubaankin. Lentoasemalla oli hiljaista. Yksi lento oli vasta lähtenyt ja oman lentoni jälkeen olisi enää yksi lento samana päivänä useita tunteja myöhemmin. Kansainvälisellä puolella oli siis vain oman lentoni matkustajat. Kaupoissa kävi maksuvälineenä vain eurot. Kahvilassa sai käyttää myös Kuuban pesoja. Sama kahvi, jonka kaupungilla saa 3-5 pesolla, maksoi lentoasemalla 50 pesoa. Joten jos joskus harmittaa, että Helsinki-Vantaalla kahvi maksaa tuplahinnan, niin ei sentään kymmenkertaista hintaa. Tosin tuo noin 2 euroa ei ole paljon niille, joilla on mahdollisuus yleensä matkustaa.

Lento lähti portilta etuajassa. Tulee mieleen jokin kerta, kun Kuubasta on lähdetty ja kapteeni kuuluttaa, että ollaan lähtövalmiita, mutta jotain vielä odotellaan. Hän ei tosin tiedä, että mitä. No tällä kertaa ei ollut muita lentoja häiritsemässä ja päästiin heti matkaan. Oli aika helpottunut olo. Viimeiset päivät tuntuivat kilpajuoksulta ongelmien kanssa. Leo sanoikin jossain vaiheessa, että no nyt on selvitetty yksi osa yhdestä ongelmasta ja voidaan jatkaa seuraavan kanssa. Yksin en olisi näitä saanut selvitettyä. Ei ole Kuuba tällä hetkellä maa, jonne kannattaa ensikertalaisen lähteä. Yleensä ajattelen, että asiat aina järjestyvät, mutta nyt jossain vaiheessa kävi mielessä, että ei välttämättä järjesty. Ei ainakaan niin, että pääsisin ostamallani paluulennolla takaisin kotiin. Mutta pääsin sittenkin. Taas kaikki järjestyi.

Helsingissä lentoasemalla menin suoraan koronatestiin, jonka olin varannut jo etukäteen. Sen jälkeen vanhempien kyydillä kotiin. Nukkumaan ja aamulla kun heräsin, niin puhelimessa oli tekstiviesti, jossa kerrottiin testini olleen negatiivinen. Kyllä voi asiat tehdä myös helposti.

Paluumatkan järjestelyitä

Paluumatkallekin tarvittaisiin negatiivinen koronatodistus. Näitä saa ulkomaalaiset Kuubassa muutamilta klinikoilta. Pääsääntöisesti jokaisessa provinssissa on yksi ja lisäksi Havannassa on neljä klinikkaa. Omaa asuinpaikkaani lähin klinikka on Varaderon Clinica Internacional. Tuttu paikka entuudestaan. Parhaiten muistuu mieleen vierailu siellä angiinan vuoksi. Lääkäriltä ei löytynyt muita lamppuja, joten kurkkua tutkittiin nurkassa olevan jalkalampun avulla. No mutta ei siis mitään ongelmaa. Testin saa jonottamalla ja tulokset sitten seuraavana päivänä. Paitsi että tästä muodostuikin varsinainen ongelma. Lähdin aamulla matkaan Leon luottokaverin ja tämän vaimon kanssa. Kaupungin rajalla poliisi pysäyttää ja kertoo, että tämän hetkisen koronatilanteen vuoksi kaupungista ei saa poistua ilman lupalappua. Eli käykää siinä ja siinä toimistossa hakemassa lupa sekä matkustajille että autolle. Asia selvä, ajamme toimistolle, jonka edustalla on kymmenien ihmisten jono. Moni muukin on ajatellut poistua kaupungista. Kuljettajan vaimo käy tiedustelemassa tilannetta, joka kääntyy vielä astetta huonompaan. Lupaa pitää hakea kolme päivää etukäteen arkipäivänä. Nyt on lauantai. Ja kolmen päivän päästä minun pitäisi olla Suomessa, eikä hakemassa lupalappua mennäkseni kaupunkiin, jossa voi tehdä koronatestin. Luvan voi saada viikonloppuna ainoastaan, jos perheenjäsen on kuollut kaupungin ulkopuolella. Jään miettimään, että onko näillä kaikilla tosiaan joku kuolemantapaus perheessä. Vai onko tilanne kaikilla sama, että tästä ei ollut mitään tietoa vielä edellisinä päivinä.

Kaupungista poistumiseen ei siis ole mitään laillista keinoa, joten on pakko turvautua laittomiin. Toki hetki menee miettiessä, että mikä se tapa sitten on. Mietin, että matkustan jo hankitulla luvallani Havannaan ja käyn siellä testissä, mutta jonkin tiedon mukaan provinssista ei voi poistua ilman negatiivista koronatodistusta. Ei lähdetä edes kokeilemaan sitä. Tai siis ei minulla tässä vaiheessa ollut vielä lupaa matkustaa Havannaankaan, mutta se lupa oli jo laitettu tulille. Ainoat kuljetukset, jotka kulkevat ilman tarkastuksia Matanzasin ja Varaderon väliä, ovat työpaikkakuljetukset hotelleille ja muihin toimistoihin. Sellaiseen pitäisi saada itsensä järjestettyä mukaan. Suhteita peliin ja iltaan mennessä meillä on kuljettajan nimi, bussin numero ja paikka mistä hypätä kyytiin. Lahjuksia parille hengelle bussifirmassa sekä kuljettajalle ja homma on aika hyvin hallussa. Seuraavana päivänä kuljettaja hakee sovitusti, muita matkustajia eli töihin meneviä paikallisia ei tunnu suuremmin hämmästyttävän yksi valkoinen (tai aika punainen) matkaaja. Vedän verhon ikkunan eteen, ettei näy uloskaan. Matka sujuu hyvin. Kuljettaja pysäyttää klinikan eteen ja pyytää soittamaan, kun on valmista. Varsinaista PCR-testiä ei enää voinut tehdä, koska eilisessä hässäkässä meni niin kauan, etten enää ehtisi saada tuloksia, joten on turvauduttava pikatestiin, joka olisi voimassa 48 tuntia. Testi itsessään onkin todella pikainen. Enemmän aikaa menee papereiden ja niiden tärkeiden leimojen odotteluun. Yllätykseksi testi ja paperi ovatkin ilmaisia. Yritin maksaa, mutta lääkäri (sama, joka aikoinaan tutki kurkkuani jalkalampulla) vaan iloisesti toivotti hyvää matkaa. No tämä oli iso yllätys. PCR-testi olisi maksanut 30 USD. Bussi soitetaan paikalle ja paluumatka alkaa. Muita paluumatkustajia ei ole. Kuljettaja pyytää tarkastuspisteillä vetämään verhot eteen ja painumaan alas. Näitä pisteitä on neljä matkan varrella. Pääsemme Matanzasiin ja alkaa jo vähän hymyilyttää, että tästäkin selvittiin.

Lento olisi siis maanantaina. Maanantaina saapuu myös Elsa-hurrikaani. Vuoden ensimmäinen hurrikaani. Sitä on tässä nyt seurattu useampi päivä. Se on onneksi laantumassa trooppiseksi myrskyksi tänne saapuessaan. Mutta miten mikään ei voi mennä vaan helposti ja näppärästi. Ja ei mene tämäkään. Iltapäivällä tulee viestiä lentoyhtiöltä, että lentoa on siirretty vuorokaudella. No niin. Taksi on huomiselle. Koronatestin tunnit riittävät juuri ja juuri sen takia, että klinikalla on kirjattu parilla tunnilla väärä kellonaika paperiin. Niin ja se lupalappu Havannaan. No se on nyt väärälle päivälle. Leo käy sitä toimistossa selvittämässä. Huomenna voi sitten käydä uudestaan selvittelemässä. Siis myrskypäivänä. On käynyt myös mielessä, että jos vaihtaisi itse siihen sen päivämäärän… Suomeen varasin jo koronatestin lentoasemalle. Arvostan kyllä todella korkealle taas tämän kuukauden jälkeen sitä helppoutta, jolla asiat voi hoitaa.

Illaksi kotiin. Pelataan korttia naapurin rouvan ja tyttären kanssa. Täytetään kaikkia mahdollisia purkkeja vedellä. Kylpyvettä tulee varmasti tulevina päivinä taivaaltakin, jos hanavesi loppuu, mutta juomavesi on syytä varmistaa. Puhelimien akut täyteen viimeistään yön aikana. Ja muutenkin pieniä järjestelyitä tuossa ulkoterassilla, ettei turhaan tuhoudu mitään tarpeellista. Muuta ei oikein ole tehtävissä. Myrskyn keskuksen on ennustettu pyyhkäisevän tästä yli huomenna päivällä klo 14 ja muut vaikutukset säätilassa aamukahdeksasta iltakahdeksaan. Tällä hetkellä myrsky luokitellaan trooppiseksi myrskyksi eli ei siis enää hurrikaaniksi ja se on nyt sunnuntai-iltana Kuuban etelärannikolla. Kokemushan se on tämäkin.

Arkea kotona

Herään aamulla aikaisin. Pissattaa. Könyän portaat alas. Leon kaveri näyttää nukkuvan lattialla. Pojat joivat eilen vähän rommia ja ilmeisesti ei ole jaksanut lähteä kotiin. Hyppään yli ja suuntaan vessan ovelle. Ja käännyn takaisin saman tien. Vessan lattialla makaa kuollut sika. Okei, tänään on sitten liharuokaa. Rommi-illassa oli mukana myös naapurin isäntä, joka kasvattaa sikoja katolla. Ilmeisesti tehty hyvät kaupat… Palaan takaisin sänkyyn ja tönin Leon hereille. Nyt vessa sellaiseen kuntoon, että siellä voi ulkomaalainen pissata. Lähtee kiltisti siivoamaan.

Ei paljon huonompaan aikaan olisi tämä sian saapuminen voinut tulla. Vettä ei ole tullut hanasta pariin vuorokauteen. Eilen tiskattiin ja kylvettiin sadevedellä. Jos menee vielä kolmaskin päivä ilman hanasta tulevaa vettä tai ellei ala pian satamaan, niin alkaa deodorantti pettää itse kullakin. Alakerrassa haisee jo sen verran pahalle, että en viitsi mennä ollenkaan, ellei ole pakko.

Vettä on kyllä satanutkin melkein joka päivä. Ja sitä sataa myös sisään ovista ja ikkunoista. Tai siis mitään lasi-ikkunoita ei ole, mutta reiät seinissä, joista jokaisen edessä on sitten mitä erilaisimpia virityksiä ja luukkuja. Sänkyynkin satoi vettä, mutta veljekset kävivät kattoa korjaamassa muutama päivä sitten, joten nyt sataa makuuhuoneeseen enää parista kohtaa. Ja siis ei sada koko päivää vaan yleensä iltapäivällä. Aamupäivä puolestaan on aurinkoinen ja helteinen. Lämpötila ei suuremmin laske, vaikka sataakin. Yöllä sitten on muutama aste viileämpää.

Päivän kuumuuden tukaluutta lisää se, että sähköt ovat poikki ihan jokaisena päivänä päivän kuumimpaan aikaan. Lyhyt sähkökatko kestää pari tuntia, mutta useampana päivänä on mennyt 7–8 tuntiakin ilman sähköä. Tuuletin lakkaa ikävästi silloin pyörimästä. Ja toki ei saa lounastakaan. Ainakaan mitään lämmitettyä.

Ruoan hankkiminen on tällä hetkellä oma projektinsa. Minä saan itse vaan olla samalla kun Leo ja veljensä kiertelevät kylää etsien ostettavaa. Aina on jotain saatavilla edelleen, mutta kyllä niiden löytäminen on selkeästi haastavampaa kuin aiempina vuosina. Ja lisäksi hinnat ovat nousseet reippaasti. Riisiäkin saa ostettua kerrallaan niin vähän, että se on joka toinen päivä loppu, koska riisi on se, joka lautasen täällä täyttää. Lisäksi vähän lihaa ja nyt on syöty banaania paistettuna varmaankin jokaisena päivänä. Mangoja ja avokadoja on ollut saatavilla hyvin.

Yhden naapurin kanssa on diili, että heidän jääkaappiansa ja pakastinta saa käyttää. Niin ja minä saan käyttää myös mutteripannua. On kyllä suomalaiselta jäänyt parina päivänä kahvit keittämättä ihan vaan sen takia, että pannua pitää lainata naapurista. Jääkaapilla juokseminen on myös ihan minimissä. Jos laihdutusvinkkiä kaipaa, niin voi kokeilla, että alkaa käyttämään vaan naapurin jääkaappia. Mutta onhan se hienoa, että on paikka mihin saa ruoat kylmään. Ja naapurit ovat muutenkin todella mukavia. Onpahan minullakin edes jotain naisseuraa täällä, koska tämän talouden asukkaat ja heidän kaverinsa ovat vain ja ainoastaan miehiä.

Kanaa tulee kaupunkiin kuulemma kerran viikossa. Possunlihan löytäminen on helpompaa. Ellei sitten satu olemaan omat kanat katolla tai eteisessä, kuten useammalla naapurilla tässä. Mutta ei ne kanatkaan viikossa syömäkelpoisiksi kasva. Jonot noihin kauppoihin, joista ruokaa saa niin sanotusti normaalilla hinnalla ovat jo edellisenä iltana kymmenien ihmisten pituisia. Kuka sitten on jonottanut, myy ruokaa mahdollisesti eteenpäin kalliimmalla hinnalla. Voi myös olla, ettei puolen vuorokauden jonotus tuota mitään tulosta vaan saa palata tyhjin käsin. Lisäksi noin vuosi sitten perustettiin kauppoja, joista saa ostettua ruokaa ja tarvikkeita vain ulkomaisella valuutalla. Koska ulkomaisten rahalähetysten lähettäminen on tällä hetkellä erittäin hankalaa ja koska ei ole matkailijoita, jotka rahaa toisivat, niin paikallisten keskuudessa ulkomaisen valuutan saaminen käsiinsä on vaikeaa. Tämän vuoksi on perustettu Facebook-ryhmiä, joissa ihmiset kyselevät rahan perään. Minäkin vaihdoin omat rahani niin sanotusti kadulla. Kun hotellin vaihtokurssilla sain yhdellä eurolla 28 pesoa, niin kadulla sain samaisella eurolla 77 pesoa. Vielä edellisviikolla Yhdysvaltain dollaritkin olivat hyvä valuutta noissa valuuttakaupoissa, mutta 21.6 oli viimeinen päivä, kun niitä sai tallettaa valuuttakaupan tilille. Näin ainakin ymmärsin.

Kuubassa nämä raha-asiat ovat puhuttaneet jo vuosia, kun maassa oli vielä vuosi sitten kaksi eri valuuttaa. Toisen poistamisesta on puhuttu kauan ja nyt se viimein toteutettiin. Samalla nostettiin valtion työläisten palkkoja reilusti sekä poistettiin tietyt edut edullisten ruokaostosten suhteen. Toisaalta vaikka palkkoja jopa lähes viisinkertaistettiin, niin jos palkka oli ennen 20 € kuussa niin se ei vieläkään varsinaisesti kilpaile maailmanmarkkinoilla. Tähän päälle koronavuosi, jonka vuoksi maahan ei saada ulkomaanvaluuttaa eikä sen myötä myöskään ostettua tavaraa ulkomailta, niin elämästä on tullut varsin hankalaa ja kallista. Nekin kenellä on ollut rahaa aiemmin, ovat joutuneet käyttämään ison osan säästöistä elämiseen.

Elämä kuulostaa aika haasteelliselta ja varmasti sitä onkin. Itselläni on kuitenkin ollut täällä olosuhteisiin nähden oikein hyvät olot. En ole jonottanut ensimmäisessäkään kauppajonossa. Aamulla hoidan oman osuuteni päivän ruokahankinnoista hakemalla leivät ja ison pullon mehua. Kojun herra jo tietää mitä haluan ja saan haluamani helposti.