Matkan varrelta Kuubasta

Aloitetaan ensin kohteliaisuuksilla. Ehkä mieleenpainunein kohteliaisuus Kuubasta on se, että paikallinen vertasi omaa peppuaan minun peppuun ja haikeana sanoi, että hänellä ei ole yhtään niin iso peppu kuin sinulla. No ei ollutkaan. Se on totta. En vain arvannut, että se ketään harmittaisi.

Eräs ystävä on saanut myös kuulla, että voi kun olet lihonut, näytät nyt tosi hyvältä.

Kauneuskäsitys on kovin erilainen kuin Suomessa tai Euroopassa muutenkaan. Eri maissa tässä vuosien varrella on saanut kokea, että joka paikassa haaveillaan siitä jostain ominaisuudesta, joka ei ehkä omassa maassa ole se tavallisin. Kuubassa ison pepun lisäksi siniset silmät miellyttävät monen katsojan silmää. Thaimaassa (ja Aasiassa monesti muutenkin) vaalea ihonsävy herättää huomion. Se, että se vaalea ihonsävy muuttuu näissä kuumissa olosuhteissa ensin pinkiksi ja loppupäivää kohden punaiseksi, ei tunnu haittaavan ketään.

Ja tämän jälkeen kaikenlaista yksittäistä matkanvarrelle osunutta, kuten nämä istuimet kadun varrella. Siinä kenties kokoontuu paikallinen korttelikomitea.

Hevosen sadeviitta

Sateenvarjokorjaamo

Elektronisten laitteiden korjaamo

Havannan keskustan koulujen lasten liikuntatunnit vietetään kaupungin aukioilla.

Sisäpihaparkkipaikan ovi.

2+2=5, huonoa laskutaitoa vai hallitusta vastustavien mielenilmaus

Taksi

Tienviitta Kolhiin. Kaupunginosan nimi on Kohly, mutta näin suomalaisittain nimi on kirjoitettu hauskasti väärin kovin Kolhittuun merkkiin.

Jono kauppaan. Havannan suurimman marketin edusta näkyi omaan huoneeseeni ja jonoa oli helposti aamulla tuo sata metriä.

Kadut on nimetty pääosin numero tai aakkosjärjestyksessä ja kaupat, huoltoasemat ja ravintolat sitten osoitteen mukaan kuten tämä 31 ja 42 sijaitsee siis katujen 31 ja 42 risteyksessä.

Huoltoasema El Mar ei ole korjannut nimikylttiään ainakaan pariin vuoteen.

Lihat on tapana ostaa tämännäköisistä puodeista.

Pizzauuni tynnyristä kadulla Viñalesissa.

Dronen lennättäminen on kiellettyä. Tosin sen maahan tuominen on myös kiellettyä, joten hankala sitä on lennättääkään.

Sähköpylväiden ei tarvitse olla ihan tikkusuoria.

Hutia on jyrsijä, joita näkee silloin tällöin. Näyttää rotalta ja on kissankokoinen.

Joskus ennen ihmettelin, että miksi riisistä pitää poistaa kiviä ja muita jyviä ennen keittämistä. 

Mutta sitten näin autonikkunasta, että riisi kuivataan tiellä ja lakaistaan siitä sitten kasaan. Kohteliasta on tietty olla ajamatta riisien päällä, mutta vastaantulijoiden kohdalla on pakko väistää. 

Puut on pätkitty, mutta osa on jäänyt roikkumaan sähköjohtoihin. 

Possut elelevät maaseudulla rennosti ja vapaasti. Kaupungeissa monilla on possuja eteisessä kasvamassa.

Bussien bensa-asema Pinar del Riossa.

Kuubalaisia ruokakokemuksia

Useimmiten kun lukee kuubalaisista ruokakokemuksista matkailijoiden mielipiteitä, niin ne eivät varsinaisesti ylistä ruokaa. Ja ihme se ei olekaan. Suurin osa majoittuu all inclusive hotelleissa, koska rantakohteissa ei käytännössä muita hotelleita ole. Näissä hotelleissa yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta ruoka on vaatimatonta. Vatsan saa täyteen, mutta herkkuja ei juuri kohdalle osu.

Ravintolat, joita on tullut kokeiltua vaihtelevat todella hyvistä varsin vaatimattomiin. Usein todella hyvää paikallista ruokaa saa pienistä kioskeista, joissa ei ole sen kummemmin pöytiä kuin tuolejakaan vaan ruoka syödään seisten tai tiskillä. Näitä paikkoja tuntuu olevan vaan Havannasta hankala löytää ainakaan omien normaalien kulkureittien varrelta. Havannassa tosin on nykyisin paljon hyviä yksityisiä ravintoloita, joista saa myös kansainvälisen keittiön antimia.

Eräs hyvin kuubalainen ravintolakokemus tuli viime viikon lopulla kun kävimme kiinalaisessa valtion ravintolassa. Jonotimme sisään. Ketään ei tullut ulos, mutta jonosta otettiin harvakseltaan uusia asiakkaita sisään. Omakin vuoro tuli. Pöytään tuli yksi ruokalista ja siinä ruokailun aikana kun tilannetta seurailtiin, niin se oli ravintolan ainoa ruokalista, joka kävi kaikissa pöydissä. Lista ei varsinaisesti ollut pitkä, mutta kyllä siitä kokonaisuudessaan ehkä 20 erilaista ruokaa löytyi. Valittiin haluamamme ja kun tarjoilija saapui ja kerroimme toiveemme, niin selvisi, että listalta on yhtä ruokaa olemassa ja lisäksi yhtä alkupalaa. Lisäksi oli listan ulkopuolelta kaksi muuta ruokaa. Okei. Tilattiin yksi jokaista saatavilla olevaa ruokaa ja lisäksi pari riisiä. Sitä sentään oli. Yksi annoksista jäi tulematta, mutta koska kokemuksen hinta oli niin vaatimaton, niin ei se kyllä harmittanutkaan. Yhden annoksen hinta oli noin euron luokkaa. Ravintolan vessa oli kokemus sekin. Sieltä puuttui sekä ovi että valo. Vettä tuli, joten se oli plussaa.

Havannassa kantapaikaksi on tullut kodin läheisyydessä oleva pizzeria Ti Piace. Sieltä löytyy puu-uuni, jossa tehdän napolilaistyylistä pizzaa. Muutoinkin Havannassa on yllävän monta italialaista ravintolaa, joissa saa todella maukasta ruokaa. Kevättä kohden alkoi jo kuitenkin ennen Koronan tuomia lisäongelmiakin olla vielä suurempia ongelmia tavarantoimitusten kanssa. Ti Piace -pizzerian omistajaherrakin kertoi, että kohta jää pizzan teko katkolle, koska ei ole sen kummemmin juustoa kuin jauhojakaan. 

Tavallista ravintoloissa on aina se, että kaikkea ei ole tarjolla ja että esimerkiksi kana voi olla loppu koko kuukauden kaikista ravintoloista. Silloin syödään ja tarjotaan sitten jotain muuta, mitä silloin sattuu tarjolla olemaan. 

Terveellisyydestä harvemmin kannattaa edes puhua. Tuoreita kasviksia joutuu etsimään vaikkakin niitä Havannasta saa huomattavasti helpomin kuin edellisten talvien Varaderosta, jossa tarjolla oli aina säilykekasviksia. Mutta kun ei ole mitään omaa keittiömahdollisuutta, niin niistä ruoan tekeminen ei ole vaihtoehto. Varsinaisesta marketista saa hyvin rajallisesti mitään tuotteita normaalistikaan ja muutenkaan marketteja ei ole muualla kuin suurimmissa kaupungeissa.

Lisää liikkumista

Havannassa liikkumisesta kirjoittelin jo aiemmin, mutta koska se on yksinkertaisesti jokaisella kerralla aivan yhtä suuri seikkailu niin vielä vähän lisää samasta aiheesta.

Mitään aikataulujahan julkisella liikenteellä ei olekaan. Vaihtoehtoja on erilaisia. Itse olen useimmiten mennyt hieman kalliimmilla, mutta sellaisilla kyydeillä, joissa pääsee istumaan. Osittain johtuen myös siitä, että se kulkee ihan oman kodin nurkille. Busseja on kolmea kokoa. Halvin on tavallinen haitaribussin tyyppinen menopeli, johon kyytiin pääsee yhdellä kansanpesolla. Rahastaja useimmiten ottaa rahat ikkunasta sisään mennessä, koska autossa on niin täyttä ettei kulkemaan mahdu. Keskikokoiset bussit on varsin huonoja ratkaisuja kaupunkiliikenteeseen, koska niissä on niin kapea käytävä, ettei autossa mahdu liikkumaan (koska käytävällä myös seisoo ihmisiä). Hinta on 5 kansanpesoa. Kallein on minibussit, joissa on aina myös istumapaikka tarjolla. Hinta on matkan pituuden mukaan joko 5-20 kansanpesoa. Iso bussi pysähtyy vain pysäkeillä, mutta pysähtyy varmasti jokaisella pysäkillä. Keskikokoiset bussit ja minibussit puolestaan pysähtyvät minne vaan, mutta se tarkoittaa myös sitä, että on itse pyydettävä kuljettajaa pysäyttelemään, joten pientä kielitaitoa vaativat. Kun kaupunki tuli muuten tutuksi, niin paikallisen liikenteen käyttäminenkin muuttui miellyttävämmäksi.

Koska kulkuneuvoihin kyytiin pääseminen meni kerta kerralta hankalammaksi kevättä kohden, niin sekä minä että paikalliset ottivat ensimmäisen kyydin oikeaan suuntaan joka kohdalle osui. Eräänkin kerran odottelin kyytiä Matanzasista Havannaan pari tuntia. Olisin ollut valmis maksamaan mistä tahansa muusta kyydistä kuin taksista, mutta kun mitään muuta ei ollut. Istuskelin jopa karjankuljetusautolta näyttävällä lavalla kertaalleen tuon matkan. Sen matkan jälkeen jano oli niin kova, että kun auto jätti hieman Havannan ulkopuolelle niin kävelin ensimmäiseen kauppaan ja ajattelin, että mikä tahansa juoma kelpaa nyt. Tarjolla oli pelkkää rommia. Ei auttanut kuin etsiä seuraavaa kojua. Siellä oli pelkkiä puolentoistalitran limupulloja.

Tiet ovat pääosin varsin kehnossa kunnossa. Teissä on reikiä ja muita vaurioita, joista ei suuremmin varoitella edes niillä teillä, joilla saa ajaa kovempaakin. Muutamia varoitusmerkkejä on kuitenkin osunut silmiin ja niitä tässä

Talven aikana yhdelle Havannan pääkaduista eli Pradolle saatiin uusi päällyste. Tiestä ei kuitenkaan tullut yhtään sen parempi ajaa, koska kaivonkannet jätettiin vanhalle tasolleen, joka oli noin 20 cm matalammalla kuin päällysteen muu taso. Keväämmällä näitä hieman korjailtiin, mutta pari kuukautta kadulla sai autonsa yhtä helposti rikki kuin missä tahansa muuallakin.

Tavanomaista myös on, että mikäli auto rikkoutuu tien päälle niin jostakin lähipuusta haetaan oksa auton taakse varoittamaan muita. Varaoituskolmiosta tuskin on kukaan kuullut. 

Loppuun vielä matkustusta polkupyörätaksilla.

Retki Viñalesiin

Muistoja reissulta Viñalesin laaksoon Kuubassa.

Töiden jälkeen oli tarkoitus mennä jonain päivänä ostamaan bussilippua Viñalesiin, joka on yksi Kuuban lomailijoiden suosikkikohteita. Itsekin olen jo aiemmin käynyt siellä useammankin kerran. Useimmiten töiden puolesta ja kertaalleen vapaallakin aiemmin. Kylässä on rento reppureissaaja tunnelma ja maisemat on muutenkin useammankin reissun arvoiset, joten tämän kauden reissukohteeksi olin tämän valinnut jo aiemmin. Kuitenkaan en ollut saanut sitä bussilippua hankittua hyvissä ajoin, kuten asiakkaille aina kerron. Ja olisi kannattanut noudattaa omaa neuvoaan, koska jonotin pari tuntia tiskille kuullakseni, että bussi on jo loppuunmyyty. Halutessani voisin tulla sitten bussin lähtöä ennen vielä vähän jonottelemaan jos vaikka joku olisi perunut.

Toivoin löytäväni toisen vaihtoehdon. Lähinnä ajattelin jaettua taksia vaikka hinta olisikin tupla verrattuna bussiin. Jaettua taksia etsiessä seuraavana aamuna löysimme kuubalaisen matkaseuralaiseni kanssa kuitenkin yksityisen bussin, joka menisi Pinar del Rion kaupunkiin, josta varmasti sitten jotenkin pääsisi perille. Bussi oli sieltä 50-luvulta, puiset paripenkit, avoimet ikkunat ja sellaista perinteistä tunnelmaa. Matkaan päästiin kun bussi tuli täyteen ja alkumatka meni rauhallisesti. Sitten alkoi uhkapeli. Rahastajalle tuli kiire periä maksu kyydistä saman tien. Matkakaverini sanoi, että älä edes katso niihin, koska ovat varmasti huijareita. Bussissa kävi huuto puolelta toiselle. Vaikutti siltä, että pelin aloittanut jäi häviölle ja että moni osallistui peliin. Eräs mies hävisi pelissä 40 dollaria ja heti sen jälkeen autosta jäi pois 5 hengen seurue. Siinä viiden hengen seurueessa olivat kaikki muut peliin osallistuneet. Olivat vain jakautuneet eri puolille autoa. He pelasivat siis yhteen kassaan ja ainoa muu peliin osallistunut hävisi tuon neljäkymppiä. Kuulostaa pikkusummalta, mutta se on valtion hommissa helposti parin kuukauden palkka. Tämän jälkeen kun kaikille selvisi huijaus, niin mekkala bussissa oli vielä kovempi ja sitä jatkui lähes loppumatkan ajan. Viidestä huijarista kaikki olivat kertoneet vierustovereilleen erilaisia tarinoita siitä mihin olivat menossa.

Päästiin perille Pinar del Rioon. Pientä välipalaa aseman viereiseltä kioskilta. Kinkkuleipä ja mammiomenapirtelö.

Ja sitten asemalle kyselemään kyytiä Viñalesiin. Sellainen olikin juuri lähdössä. Bussi, jossa ei ollut kuin muutama istumapaikka laidoilla. Seisomapaikkoja olikin sitten runsaasti. Perille päästiin, joten seuraavaksi oli vuorossa majapaikan etsintä. Kotimajoitusta on tarjolla runsaasti ja maja löytyi kylän laidalta sivukujalta. Saman tien oli tarpeen mennä myös kyselemään paikkoja paluubussiin. Koska paluupäivän iltana pitäisi olla jo töissä, niin ajattelin, että kenties se aikataululla kulkeva matkailijoille tarkoitettu bussi olisi paras vaihtoehto. Siis se sama johon en saanut lippua menosuuntaan. Ei ollut helppoa takaisinkaan päin. Ei voinut ostaa enää tänä päivänä, mutta neuvottiin tulemaan takaisin seuraavana aamuna klo 7.

Muutamia kuvia paikallisista palveluista. Ensimmäisenä kirjasto.

Maaseudullakin ala-asteita on runsaasti, jotta kaikilla on mahdollisuus päästä kouluun.

Lääkäriasema, jonka en uskonut olevan enää nykyaikana auki, mutta kun seuraavana aamuna kävelin ohi, niin oven takana oli jono lapsia ja vanhuksia.

Seuraavana aamuna olin oven takana klo 6.30, jotta olisin ensimmäinen. No ensimmäinen en ollut, mutta siitä vaan jonon jatkoksi. Klo 7.30 sain kuulla että vielä ei myydä lippuja vaan nyt ensin on vuorossa klo 8.00 lähtevän bussin valmistelutoimenpiteet. Neuvottiin tulemaan takaisin klo 10. Sen verran jo paikallisista tavoista oppineena päätin jäädä jonottamaan. Ja siinä jonotellessa huomasin, että jokaiselle lippua ostamaan tulevalle kerrottiin eri aika. Kaikenlaisia aikoja yhdeksän ja yhdentoista väliltä. Klo 9 todellisuudessa lippuja sai alkaa ostamaan ja minä olin onnellisena  ensimmäisenä siinä jonossa.

Nyt oli vuorossa kevyt patikkaretki laaksoon. Näille poluille ei koskaan pääse työn ohella, mutta kartasta löytyi mukavasti polkuja ja reitti kulki kauniissa maastossa peltojen, metsien ja kukkuloiden välissä.

Laakso on tunnettu tupakkaviljelyksistään ja kevättalvi on parasta aikaa nähdä kerättyjä tupakanlehtiä ja viljelijöitä töissään.

Illalla syömään grillattua possua. Kuubalainen vartaassa grillattu kokonainen possu on kenties maan parasta paikallista ruokaa.

Koska olin jo edellisen aamun katsellut sitä bussin lähtöoperaatiota, johon neuvottiin tulemaan tuntia ennen bussin lähtöä, niin tiesin, että turha tulla paikalle ennen kuin 20 min ennen lähtöaikaa ja se riitti hyvin. Kaikki meni mukavasti. Matka alkoi ensin kohti Pinar del Rion kaupunkia. Reitti tuntui kulkevan yllättävän pieniä kujia, mutta istuin tyytyväisenä kyydissä, koska kyllähän se kuljettaja varmasti tietää, että mihin ollaan menossa. Vähän ajan päästä sitten selvisi, että polttoaine on loppu. Sekä autosta että kaikilta huoltoasemilta. Se, että se oli loppu huoltoasemilta, ei ollut itsellekään yllätys, koska näin oli ollut jo parin viikon ajan. Siellä sitten istuttiin yhä kuumenevassa autossa ja odoteltiin tietoa, että mitä tehdään. Kuljettaja kertoi, että oli edellisenä päivänä ajanut Varaderosta Viñalesiin ja millään asemalla ei ollut polttoainetta. Kello oli kahdeksan aamulla ja aloin jo laskeskella, että miten ehdin illaksi kahdeksaksi töihin. Yksi matkaajista kävi kyselemässä, että moneltakohan polttoainetta saadaan ja kuljettaja vastasi, että "Jumala tietää". Lopulta noin tunnin odotuksella saatiin auto taas matkaan. Päästiin päätielle ja siellä huoltoasemalle, jonka jonossa vierähti toinen tunti. Mutta ainakin matka taas jatkui.

Havannassa taisi olla sama ongelma, koska julkisella liikenteellä oli hyvin hankala päästä takaisin hotellille. Autoja meni harvakseltaan ja niihin ei mahtunut kyytiin. Aikaa oli kuitenkin vielä reippaasti illan työvuoroa odotellessa, joten päätin odotella julkista liikennettä.