Kun asioista on pulaa

Kuubassa tottuu siihen, että tarvittavia asioita on harvoin saatavilla. Jos tänään näkee suklaapatukan ja ajattelee, että ensi viikolla saattaisi tehdä mieli suklaata, niin se on syytä ostaa samoin tein. Samaa pätee ihan kaikkeen muuhunkin: saippuaan, kahviin, televisioon, mehuun, spagettiin ja jopa pullotettuun veteen. Jopa sokeri, jonka olen luullut olevan ehtymätön luonnonvara, oli lopussa yhdessä kaupungin korkeatasoisimmista hotelleista menneellä viikolla, kun olisin ottanut sitä kahviini.

Tämä johtaa siihen, että kun jotain on tarjolla, niin kaikki ostavat samaa tuotetta. Puskaradio kiirii vauhdilla kun uusi laivalastillinen saapuu maahan. Toimistolla istuskellessa kuulee lähes joka kerta kun joku soittaa, että ”Hei, nyt on tarjolla kahvia/muovipurkkeja/kinkkua” tai kuten viime viikolla oli löytynyt kiinalaista kastiketta. Itsekin kävin kaupassa ihastelemassa kun oli hyllymetreittäin tätä kiinalaista kastiketta. Yritin selvittää tuoteselosteesta, että mitä se tarkalleen oli, mutta se ei selvinnyt. 

Itse ostin sen sijaan vietnamilaisia nuudeleita. Niitä en ollut koskaan aiemmin nähnyt. Ja kun avasin paketin niin haju oli sen verran ”huumaava”, että hyvä jos en toiste näekään. Siis ihan kuivia nuudeleita. Hankala sanoa, mikä niiden valmistuksessa on mennyt pieleen.

Kaupoissa on helposti hyllymetreittäin yhtä ja samaa tuotetta. Yhdessä hyllyvälissä on majoneesia ja toisessa ruokaöljyä, kolmannessa spagettia ja sitten on neljäs hylly, jossa on viisi metriä tyhjää tilaa ja takanurkassa kolme rikkinäistä keksipakettia.

Aina on siis jostakin pulaa. Tällä hetkellä alkavat olla loppu saippuat, pyykinpesuaineet ja kahvi. Viime talvena oli ensin pulaa jauhoista, joka sulki kaikki leipomot, sitten loppui olut, ruokaöljyä tuli kauppoihin kuukauden tauon jälkeen.

Tämä on tehnyt kuubalaisista varsin kekseliästä kansaa. On ihan turha harmitella, jos jotain ei ole. Käytetään sitten toista asiaa sen tilalla. Autoon voi muokkailla jonkin varaosan tyhjästä juomatölkistä, kahvikupissa voi käyttää lusikan sijasta sokeriruokotikkua, mehun voi juoda lasin sijasta myös keittolautaselta ja shortseja voi laittaa kahdet päällekkäin jos reiät ovat eri kohdissa. Tänään olen katsellut ravintolassa, kun jälkiruokia tarjoiltiin ruokaileville asiakkaille sitä mukaa kun edellisten jälkiruoka-astiat pestiin. Tämä tietysti näyttää ravintolassa istuvalle asiakkaalle varsin tehottomalta toiminnalta, että ensin yksi pöytä saa jälkiruoat ja kun he ovat syöneet, astiat viedään pois ja kohta tulee toiselle pöydälle jälkkärit. Mutta kun katsoo tilannetta siltä paikalta mistä näkee sekä ravintolan puolelle, keittiöön että pesunurkkaan, niin se ei enää vaikutakaan yhtään niin tehottomalta.

Itse toin tullessani kaiken mahdollisesti talven aikana tarvitsemani tavaran ja hyvä niin. Tavaraa on varmasti jälleen ylen määrin ja loput voi sitten jättää paikallisille. Kaikelle löytyy onnellisia ottajia.

Kuuban polttoainekriisistä menneenä syksynä uutisoitiin myös Suomessa. Pelloilla koneiden sijaan käytettiin jälleen enemmän härkiä, työpaikkakuljetuksia peruttiin samoin kuin kaikkea muuta liikennettä. Polttoaine on yksi niistä asioista, joita on syytä käydä tankkaamassa jo paljon ennen kuin on tankki lähes tyhjä. Nyt polttoaineen suhteen hyvänäkin aikana voi mennä useita päiviä, että polttoainetta ei tule. Tai sitten ei tule sitä polttoainetta, jota oma auto käyttää. Itse en ole nähnyt missään muussa maassa niin montaa erilaista tankattavaa ainetta huoltoasemalla kuin mitä täällä on. Jotain on siis enemmän täällä kuin muualla maailmassa.

Tien päällä Kuubassa

Liikenteessä Kuubassa matkanteko on mielenkiintoista jo pelkästään sen takia, että kulkuneuvoja on moneen lähtöön ja niistä useat ovat olleet liikenteessä jo 50-luvulta alkaen.

Jokin aika sitten olin tapaamassa ystävää ja taksi kohti kotia löytyi vaivatta ja ilman tarvetta neuvotella hinnasta. Laatuhan selviää vasta kun lähdetään liikkeelle. Montaa kertaa ei tarvinnut starttailla kun moottori räsähti käyntiin. Istuimessa oli ollut jouset muutama kymmenen vuotta sitten. Kovaa se kulki ja stereot toimi, mutta ääntä ei kovin kuulunut moottorin jyrinän takaa. Ikkunat oli auki ja kun pääsin hotellille niin hiukset oli kuin pyörremyrskyn jäljiltä. Ja lisäksi pakokaasun haju oli tarttunut kaikkeen. Mutta eipä mitään, pääsin kotiin ja nukkumaan. Seuraavana päivänä työpäivän jälkeen oli vuorossa retki naapurikaupunkiin vapaan viettoon. Työpäivä päättyi harmillisesti yleisimpään aikaan, joten kaupungin sisällä oli turha kuvitella saavansa mitään halpaa kyytiä bussiasemalle. Bussiasemalta en itsekään enää nykyisin bussista edes haaveile. Sen sijaan sieltä lähtee jaettuja takseja, jotka lähtevät kun auto on täynnä. Mieletön tuuri, koska asemalle tullessa auto tuli täyteen ja heti vaan tien päälle. Edelliskerralla pääsin 50-luvun amerikan autolla, jossa oli kolme riviä penkkejä. Tällä kertaa tarjolla oli joku 50-luvun pakettiauton tyyppinen kulkupeli, jossa matka edistyi kylki menosuuntaan olevin istuimin. Auton perässä tunnelma oli vähintäänkin tiivis kun jalat oli ristikkäin vastapäätä istuvan kanssa ja vieressä olevat asettelivat käsiä naapurin harteille, että olisi enemmän tilaa. Jälleen kerran mietin, että nämä mun retket on paras tehdä yksin.

Edellisellä vastaavalla keikalla auto pysäytettiin poliisin tarkastuspisteelle. Kuljettaja sai sakot ylinopeudesta. Vauhti tuntui kyllä varsin maltilliselta, mutta hankala sanoa, kun nopeusmittari (sen kummemmin kuin mikään muukaan mittari) ei värähtänytkään. Se projekti sujui kuitenkin yllättävän nopeasti. 10 minuuttia ja oltiin tiellä taas. Seuraavalla tarkastuspisteellä tarkastettiin tavarat. Ajattelin, että paras, että istun ulkomaalaisena autossa ja tulen pihalle jos puhutellaan. Ei puhuteltu ja kun kysyin myöhemmin niiltä kenen tavarat käytiin läpi, että mitä etsittiin, niin miesten tavaroista haluttiin tutkia, että löytyykö kaupiteltavaa tavaraa (joka ei olisi siis ollut sallittua)

Kuulostaa varsin hankalalta, että menee vaan jonnekin odottelemaan autoa ja pääsee kyytiin jos joku ottaa. Yleensä se on kuitenkin yllättävän helppoa kun tietää mistä kadun kulmauksesta ajetaan minne päin ja mistä lähtevät jaetut taksit sinne suuntaan minne haluaa. Mutta vaatii siis kyllä sen, että ekalla kerralla on selvitettävä asia ja yleensä vastausta ei kovin moni tiedä.

Pari päivää sitten tulin töistä kotiin minibussilla. Usein niissä on rahastaja oven tuntumassa, mutta ei aina. Nousin kyytiin ja koska joku ystävällisesti avasi oven, niin ajattelin, että olisi töissä. Maksoin hänelle ja kerroin, että minne menen. Menin tyytyväisenä itseeni auton peräpenkkiin ja kuulin kun kuljettaja huuteli, että minne neiti on matkalla. Raha oli jo päätynyt hänelle, mutta tieto määränpäästä jäi matkalle, koska maksoin matkani jollekin kanssamatkustajalle.

Eräänä toisena päivänä reippaasti nousin kaupungilla kulkevan jaetun taksin kyytiin. Kerroin jälleen toivomani määränpään ja ainoa vapaa paikka autossa oli etupenkillä. Suurimmassa osassa näistä vanhoista autoista on edessä kuljettajan vieressä kaksi paikkaa. Toinen etupenkillä matkustava nousi kyydistä pois ja tarjosi minulle paikkaa kuljettajan ja itsensä välistä. Luonnollisesti ajattelin, että hän jää ennen minua pois kyydistä, joten istuin rauhassa katselematta edes kunnolla ulos kunnes tämä kanssamatkustaja kysäisi, että eikö sinun pitänyt jäädä tässä pois. No piti kyllä. Kiitin, hymyilin, maksoin hämmennyksissäni tuplahinnan ja kävelin pois.

Mielelläni kyllä istun yleensä keskipaikalla näissä autoissa. Tai sitten jotenkin muuten poissa oven läheisyydestä. Kerran on ovi auennut kesken matkan kun olen itse ollut kyydissä ja useamman kerran nähnyt kun muille on käynyt niin. Ainakin on parempi nojata siihen vieressä istuvaan kanssamatkustajaan kuin auton oveen.